Mutta Harhama nousi hengessänsä sitä mukaa yhä ylemmä maailman kurjuuden valtaistuimelle, juopui ylihuomista päivää varten, näki sen jo nousevan nykyisestä savusta veripunaisena, hohtavana, säteilevänä, vapauden tulisoihtujen punaamana, rääsyisten miljoona-armeijoiden tehdessä sille kunniaa ja kaiken vapistessa sen voiman edessä. Puhuja jatkoi:
— "Tsaarin alamaiset, sen uskolliset pojat kulkevat silloin kaikkialla maailman herroina. Venäjän lippu liehuu valtamerillä heidän turvanansa. Venäjän laivat kulettavat vieraista maista niiden rikkauksia Venäjälle. Entiset kuninkaat ovat Venäjän poikien alaisia virkamiehiä. Kun Venäjän Tsaari silloin puhuu poikiensa puolesta, vapisevat valloitetut kansat ja kun Tsaarin laulua lauletaan paljastavat koko maailman kansat päänsä!"
— "Oikein!… Hyvä!… Hyvä!… Oikein!" — räjähtivät huudot. Kaikki nostaa siipiänsä ylpeänä. Harhama kohottautuu yhä korkeammalle kurjuuden valtaistuimelle, ärtyy yhä enemmän, päihtyy ylihuomisen päivän ajatuksesta, kuin viinasta ja aistillisuuden antimista. Sen päivän helmat ja liput häilähtelevät ihanimpina ryysyinä. Miljoonien kurjien risaiset puvut ovat kuninkaan verkaviittoja, sillä niiden takana on maailman suurin voima, jonka edessä täytyy kaiken kumartua. Hän tuskittelee sitä, että se suuri, odotettu ylihuominen ei ole jo nyt. Hän värisee kun ei joudu se hetki, jolloin hän saisi pommi kädessä maailman satojen miljoonien kurjien nimessä tarttua vapauden penikkapesään pistettyyn keihääseen ja taittaa sen murskaksi. Ihastuksenhuudot pauhaavat koskena. Puhuja lopettaa:
— "Korkea-arvoisat Venäjän naiset ja miehet! Venäjän Tsaarin ja hänen sotajoukkojensa malja!… Eläköön Tsaari!"
— "Eläköön!… Eläköön!" — huutavat Venäjän, isänmaansa suuruudesta huumaantuneet hienot pojat ja tytöt. "Eläköön! Eläköön!" — kertautuu myrskyn tavoin loppumattomiin. Kiemailu ja rakkaus ja kaikki on tukehtunut, aisti-elämä on sammunut vallan ja kunnian loistavassa hohteessa. Mies on katkaissut hetkeksi paulansa… Tyttö on unohtanut ansansa punonnan. Kaikkia kutkuttelee valta… kunnia… maine… suuruus… rikkaus… Huuto: "Eläköön Tsaari!" taltuttaa kaiken muun, kuin ukkos-ilma kesänkuuman… Ärsytetty aisti-elämän halu saa taas hetkeksi luolaansa lymyytyä… Samppanja kuohuu, lasit säteilevät, silmät hehkuvat tulta, povi lämpenee… "Eläköön Tsaari!" — kertasi kesäyö kaiullansa ja orkesteri soitti: "Suojaa, Herra, Tsaaria!"
* * * * *
Mutta varhain seuraavana aamuna tilasi Harhama kirjoitustelineen, jonka keskelle oli asetettu pieni pääkallo, ja sen laelle, lasin alle, kätki hän paroonitar Lichtensteinin antamat kukat kahden pienen kuparikäärmeen vartioittaviksi. Telineen kulmiin hän antoi kaivertaa neljän ystävänsä Anna Pawlownan, munkki Pietarin, Zaikon ja Nikolain merkkivuodet ja päivät… Ja kaikilta hän salasi niiden merkityksen, peitti ne väärällä selityksellä maailman pilkansormelta…
Kun pommi pantiin peruskiveksi.
Elämä on sappikatkeraa viinaa…
"Til-kin… tal-kin… til-kin… tal-kin!… Pau!… Pauu!…
Pa-uu-u!