— "Mikäs lemmon herra itse luulet olevasi?… Haukut muita kurkkukauppiaiksi… Retale!" — huudahti yksi pöytäseurasta Nikolaille, muka närkästyneenä ja jatkoi: "Suutari olet itse… Ja minkälainen suutari vielä?… Rajasuutari… Piru… Koirankuono…"
— "Suutari, niin suutari!… Äidistä se on suutarikin syntynyt", — reuhasi Nikolai, harmonikkaansa rämpyttäen, lakki takaraivalla. Ja viinurille hän huusi:
— "Hei, ihminen!… Ihminen!… Kuuletko sinä, kun käsketään!…"
— "Mitä suvaitsette, teidän jalosukuisuutenne?" — kumarteli ilveillen likainen viinuri, jota haukkumanimellä sanottiin Murlyishkaksi.
— "Tuopas herrasväelle pullonen viinuskia ja silliä!" — komensi
Nikolai.
— "Jo on herrasväkeä!" — tarttui joku viereisestä pöydästä. Nikolai ja Harhama työntäytyivät "valituiden" joukkoon. Eräs niistä tenäsi näön vuoksi vastaan:
— "Koirannaama!… Sitäkö tähän tunkeudut!… Yh, katuroikale!…
Eikö sulle ole muualla tilaa?"
— "Herkeä!… Herkeä riitelemästä!… On tuossa tilaa sinullekin, ruumiinryöstäjä… Retale… Tunge kurkkua vaan suuhusi! Ryyppäämme yhdessä, herrat", — virnisteli Nikolai.
Sillä välin toi Murlyishka pyydetyt herkut. Kapakka oli pakahtua melusta, ilkeästä löyhkästä ja ruuan hajusta. Se oli täpötäynnä repaleista väkeä, oikeaa pohjimaista katuylhäisöä. Risaiset puvut ja puolialastomuus paistoivat tupakan savun seasta. Nikolai jatkoi reuhaamistansa, puhuen likaiselle tarjoojalle:
— "Hei, sinä kyyhkyläiseni! Joko sinulla on hellu?… Ah, sinä koiranpentu, kun pudotat sillin lattialle!… No, rasvaisempi tulee!… Onko sinulla jo hellu?"