— "Itse sinä olet byrokratia", — kirkui isäntä. Pjotr Petrovitsh suuttui ja alkoi rähistä:
— "Minäkö?… Mitä?… Minäkö byrokratia! Pty-hui! Tiedätkö minkälainen on byrokratia?… Et tiedä… No silloin pidä turpasi lukossa, äläkä puhu!… Mutta minä sinulle kerron, mikä on byrokratia: Otetaan eilen… vai koska se oli… Meillä ei ole leipää, ei sorokowkaa… Kolmeen päivään ei Ivanofinkan joukolla ollut syömistä ja muissa taloissa olivat asiat vielä huonommin… No, menemme me pyytämään leipää esivallalta… Mutta tiedättekö minkälaista leipää byrokraatti antoi?… Kuulehan kun kerron: Vastaan lentää poliisia ja kasakkaa sotnjittain… Jumaliste sotnjittain!… 'Annamme teille leipää!' — huutavat kirotut, ja alkavat pamputtaa nagaikalla… Ja miten vielä pamputtavat? Maailma musteni silmissä, kun vetelivät selkään… Siin' on sulle leipää!… No, me huutamaan ja pakenemaan… Ja sinä, roisto, sanot, että minä olen byrokratia!… Häpeä!…"
— "Sattuiko sinuunkin?" — keskeytti joku joukosta.
— "Kuinkas!… Ja miten vielä sattui! Milt'ei lapaluu halennut… Koko maailma pyöri mustana silmissä… Mutta huonommin kävi Ivanofin eukkorukalle: Löivät akka-poloista mahaan ja akka siinä paikassa synnytti kaksoset… Siinä on teille byrokratia!… Mikä sinun nimesi olikaan?" — kysyi Pjotr Petrovitsh taas Harhamalta.
— "Ivan Ivanovitsh", — vastasi Harhama, jossa äskeinen kertomus oli puhaissut vihan sapen.
— "Arvasinhan minä, että Ivan Ivanovitsh… Juo, Ivan Ivanovitsh… Juo, äläkä sure!" — jatkoi puhuja. Harhama noudatti kehotusta ja joi pullon suusta viinaa aimo kulauksen. Nikolai rämisytti harmonikkaansa ja juopunut Pjotr Petrovitsh lauloi sen säestyksellä:
"Juo! On elo ihanaa.
Se on kuin viinan vaahtoa.
Ah, ilo siitä pulppuaa.
Ja riemu vuotaa. — Hih… Hei! Hih!"
— "Hih!" — kirkaisi Nikolai säestykseksi.
— "Hiljaa siellä!" — kähisi isäntä.
— "Ahkeruus on ilomme, herra kapteeni!" — reuhasi Nikolai. Pjotr
Petrovitsh jatkoi kertomustaan: