— "Entä mitä tekivät Martta Petrownalle? Veivät tytön tyrmään… Viattomana veivät ja yöllä raiskasivat, roistot… Tyttö on vasta nelitoistavuotias ja isä sodassa… Ja kolme miestä vielä piti tyttöpoloisen kestää… Hei, isäntä! Joko tiedät nyt, mikä on byrokratia?… No, kun tiedät, niin pidä turpasi kiini, äläkä hauku kunnollisia ihmisiä byrokraatiksi!… Juo, Ivan Ivanovitsh!… Terveydeksenne, teidän jalosukuisuutenne!"
— "Terveydeksenne, teidän korkea-arvoisuutenne!" — vastasi Harhama renttuillen. Hän oli kuunnellut äskeistä kertomusta hampaitaan pureksien. Hän päihtyi siitä, muisti Looljan kohtaloa, ja vallankumouksen veriset vaatteet alkoivat houkutella purppurapunaisina hameenhelmoina.
— "No, jo sattui kaksi korkeasukuisuutta!" — pisti arpikasvoinen, päihtynyt, keski-ikäinen nainen äskeisen puheen johdosta.
— "Aaa!… Minun kaunottareni!… Mistä viskasikin sinut tänne!"
— huudahteli Pjotr Petrovitsh, jatkaen: "Nöyrimmästi pyydämme…
Suuteleleppas, Annushka, Ivan Ivanovitshia minun terveydekseni!…
Suutele, kyyhkyläiseni!"
Nainen totteli ja suuteli Harhamaa, joka vetäisi hänet polvellensa.
Päihtynyt jatkoi:
— "Kas niin, Ivan Ivanovitsh… Kisuuttele hyväsestään Annushkaa!… Kisuuttele ja leikittele!… Niin, niin… Annushka on herttainen… Suuteleppas minuakin, Annushka!… Niin… Vielä kerta!… Tattis! Jumala, taivaallinen Isä, sinulle palkitkoon!… Elämä olisikin muuten niin tuiki karvasta, mutta kun saa muiskun, niin… Annas kun vielä muiskaan!… Ah, miten maukas!… Sin' oot neitsykäinen, Annushka…"
Ja tarjoojalle hän huusi:
— "Hei siellä, ihminen! Tuopas silliä ja kurkkua muiskun sakuskaksi!… Sukkelaan!… Ah, tätä elämää! Kun ei olisi viinaa ja muiskua, niin ei, koira vie, maksaisi elää… Yhtä ainoaa katkeruutta on koko elämä… Milloin antaa liistakkoa luille, milloin kasakan pamppua, milloin mitäkin nagaikaa… Älä, Jumala, anna ihmisen elää!…"
— "Ja itse äsken lauloit että elämä on viinan vaahtoa… Entä sinä, Ivan Ivanovitsh!… Et käännä huomiota minuun", — tarttui nainen, vetäen Harhaman käden povellensa. Harhama likisteli naista. Juopunut joi kulauksen viinaa ja hetken mietittyänsä lausui vaistomaisen totisena:
— "Viinaa!… Mitäs muuta se elämä on, kuin viinaa… Ruunun viinaa… Elämä on sappikatkeraa viinaa… Juot sitä, niin päihdyt, tulet iloiseksi ja saat kohmelon… hyvä jos muiskun… Kuolet… Siinä se on koko elämä."