Harhama täytti pyynnön.
— "Jumala ja Hänen pyhänsä sinulle palkitkoot!" — kiitteli nainen.
* * * * *
Ravintolan omistaja oli poistunut. Melu oli yltynyt. Kaikki keskustelivat siitä hirmuteosta, jonka Pjotr Petrovitsh oli äsken kuvannut: raiskatusta tytöstä ja kadulla, lyönnin johdosta synnyttäneestä vaimosta. Joukkoihminen kokosi voimiansa… Joukkoviha yltyi ja tempasi Harhaman taas mukaansa, kuin kulkija varjonsa. Annushka palasi viinapulloinensa ja ryhtyi tarjoilemaan Harhamalle, päihtyi ja alkoi kertoa samalla surullista elämäntaruansa. Hän puheli sen lopussa:
— "Näes, Vanjka! Minäkin olin kerran nuori ja kaunis… Suoritin kurssin tyttöinstituutissa. Mutta minkä sille elämälle teet, kun se on semmoinen!… Oletko sinä, Vanjka, ollut Hiiden myllyssä?"
Terävä hammas tuntui puraisevan Harhamaa. Hän murahti:
— "Olen… Olen ollut!"
Annushka jatkoi:
— "Minulla oli sulhanen, mutta hän kuoli…"
Hän keskeytti ja pyyhkäisi kyyneleen silmästänsä, puhellen Harhamalle: