Silloin tekivät hänen aivonsa silmänräpäyksessä tunnin työn. Hän sai voimansa takaisin, kuin salaman iskeminä, ja teki päätöksensä, kuin pitkäaikaisten kylmien harkintain kautta. Hän päätti hypätä hevosten eteen ja kuolla itse oman pomminsa iskusta. Hän ehti laskea senkin, että pelastus olisi hänelle ehkä mahdollinen, jos hän heittäisi pomminsa niin kaukaa, ettei se satuttaisi häntä itseänsä. Mutta hän ei huolinut pelastua. Hänessä heräsi puukkosilla olijan raateluhalu. Hän halusi piirrellä vaikka omaa ihoaan… Ja voisiko hän pakoon pelastua, jos säilyisi pommilta!… "Turhaa!… Joutuu vaan hirteen", — ehti hän vielä naurahtaa.
Nyt lähenevät jo vaunut… väliä on enää neljä-… kolmekymmentä metriä… kaksikymmentä… Nyt saapuvat ne… Harhama tarttui pommiinsa kylmäverisenä, kuin koskenlaskija melaansa, nähdessään veneensä karille törmäävän… Nyt…
Kuului huumaava pamahdus. Harhama tunsi ensin polviensa horjuvan. Sitten hän luuli pirstautuvansa kappaleiksi. Hän luuli pomminsa räjähtäneen itsestänsä, silponeen hänet ja ihmetteli, miks'ei se koskenut… "Ja miksi minä olen kuin elävä?… Tämmöistäkö se kuolema onkin?" — vilisi hänen aivoissansa. "Ja repäisiköhän se minulta pään?… Ja vuotaakohan verta kovasti?"
Hän ajatteli kaikki nämä pitkät ajatukset silmänräpäyksessä, mitään näkemättä, mitään tajuamatta. Ja lopuksi hän ajatteli päätänsä tapaillen: "Mihinkähän se viskasi pään?"
Mutta pian selvisi hän taas, näki tomupilvestä pirstoutuneet vaunut, kuuli voihkinaa ja melua ja käsitti kaikki nopeasti, vaistomaisesti: Toinen järjestö, jota he eivät tunteneet, oli ehtinyt kymmenen sekuntia ennen heitä…
* * * * *
Aluksi heräsi nyt Harhamassa käsittämätön halu heittää pomminsa aivan huvikseen, aivan tiheimpään väkijoukkoon. Sitten kuohahti hänessä verinen jano nähdä silpoutuneen ruumiin jäännökset, sisälmykset erittäin ja katsoa, minkä näköistä jälkeä pommi tekee… Mutta yhtä nopeasti hävisi se halu, kuin oli syntynytkin. Hän tunsi itsensä nyt sanomattoman turvattomaksi. Hän tunsi seisovansa ulkopuolella yhteiskunnan suojaa. Hän kaipasi nyt sen saman yhteiskunnan turvaa, jonka hän silmänräpäystä ennen oli aikonut kumota. Poliiseja juoksi paikalle kaikilta tahoilta, ja kaikilta puolilta kuului niiden pillien vihellys. Hänet valtasi nyt aivan liiallinen arkuus. Hän mietti miten paeta paikalta. Jos hänellä ei olisi pommia pelastuisi hän parhaiten siten, että tunkeutuisi murhapaikalle uteliaana ruumista katsomaan. Mutta nyt voivat tarkastaa ja löytävät pommin… Hän alkoi poistua paikalta hitaasti, rauhallisena. Jonkun matkaa hän jo ehti astua, kun poliiseja tuli vastaan, pidätellen epäiltäviä henkilöitä. Hän hätääntyi ja mietti myödä henkensä… Poliisit lähenivät. Harhama kuuli heidän jotain huutavan. Hän poikkesi silloin erääseen porttikäytävään, aikoen piilottaa pomminsa. Siinä tuppasi häntä vastaan mustalaistyttö ja huudahti:
— "Herra Harhama!"
— "Soonja!"
— "Antakaa, kun katson kättänne!" — vastasi Soonja.