Ihmiset tanssivat viinimaljat käsissä… Viini kuohuu valkeana vaahtona… Ihmiset juovat… Nainen juo miehen keralla. Hän juo kilpaa sen kanssa… Mässäys alkaa… Viini kuohuu maljoissa, veri kuumenee suonissa… Miehet tulevat rohkeiksi, naiset maksavat rohkeuden suuteloilla… Viini tekee työtänsä…
Perkele hymyilee. Näky jatkuu:
Ihmisten silmät palavat himontulina… Miehet hehkuvat. He ovat jo riisuneet ihmisvaipan pedon yltä… He ovat jo eläimiä… Naiset odottavat vielä… ujostelevat… kainostelevat… arkailevat… Nyt nekin jo riisuvat kainouttansa, naisen hienointa pukua… He riisuvat naista "naisen" yltä… Kohta on "nainen" alasti… Eläin on päässyt ihmisihosta…
Perkele suli ilosta. Näky kulki kulkuansa.
Miehet ovat hillittömiä… Naiset nostavat rintojansa… Metsän suloinen siimes kiehtoo, kukka nurmi kutsuu ja linnun laulu kietoo kuherteluillansa… Naisella on enää naisen rippeet pukimina… hieman häpyä helminä… ujouden viime riekaleet koristeina… Mies vaanii, milloin sortuu sekin veräjä, avautuu viimeinen portti…
— "Oivallista", — lausui perkele.
Viini vaahtoaa vallattomampana… Nainen on viskannut pois viimeisetkin pukimensa, riisunut naisen ihanan ujouden loput… Hän ärsyttää kimppuunsa metsästäjää: miestä… Hän kiehtoo sitä rinnoillansa… Hän houkuttelee sitä huulillansa… mairittelee hymyllä… kutsuu kiemailuilla… Hän tarjoaa itseänsä… antautuu, sanovat toiset… Mies pääsee valloillensa. Hän näkee raja-aidan sortuneeksi, kainouden kukistuneena, esteet pois raivattuina… Hän näkee ihmisen otuksena, naisen riistana… Käsivarret kietoutuvat kaulaan… Mies sieppaa riistansa… riista syöksyy sieppaajansa syliin…
Suuri luonto on muuttunut himojen uhrialttariksi…
"Ihmiset söivät, joivat, naivat ja kuolivat…"
Silloin Hän, joka odotti ihmisen palvelevan Häntä ja kumartavan
Häntä, Hän katui että oli luonut ihmisen…