Uusi näky avautui: Veden jättämästä liejusta nousi luonto entistä rehevämpänä. Kaikki kasvoi kilpaa. Puut hohtivat keltaisina, täynnä nuoruuden voimaa ja mehua, kuin naiseksi tuleentunut tyttö, koristeina kypsynyt hedelmäpaino, auringon valovaippa hartioilla. Viinirypäle pakahtui mehuunsa… Se tarjoili itseänsä herkullisena, maukkaana, mehevänä… Noan uhrisavu nousi rauhallisena, kuin kaunis kirkkolaulu taivaan tummaa sineä kohti… riutui kirkkaan ilman suuteloihin… raukesi sen syleilyihin… haihtui kuin elämä armaaseen onneen ja hävisi näkymättömäksi…
Mutta Noa oli langennut viinimaljansa viereen… Hänen poikansa peitti isänsä häpeän… Perkele kerskui yhtenä ilona:
— "Jehova yritti polkea rikki minun pääni, mutta…"
— "Hän polkaisi terävään tutkaimeen… Sinä olet taas Hänen häntäpäänsä puhkaissut", — keskeyttivät palvelijat. Perkele kohisi ilosta ja vannoi:
— "Jehova on vielä katkeramminkin katuva, että Hän säästi Noan Harhaman siemeneksi. Hän on nyt onnistunut punomaan paulansa Harhaman tielle, mutta Hän on sortuva omaan hiuskarvaansa", — vannoi Perkele jatkaen: "Niin kuin Hän erehtyi Noan suhteen, hukuttaessansa hänen tähtensä muut, niin on hän erehtynyt Harhamankin suhteen, uhratessaan hänen sijastansa toisen… Hän jätti Harhamalle työvapauden ja rauhan nousta Häntä vastaan… Ja hän on nouseva…"
— "Jos sinä tahdot, että ijankaikkisuuskin loppuu, niin sekin tapahtuisi", — mielistelivät palvelijat.
— "Jehova tietysti myös pelkää jo kättensä työtä… Hän ei uskalla päästää Harhamaa antamaan Hänelle Kainin iskua… Siksi lähetti Hän toisen Harhaman tilalle", — selitteli Perkele ilkeillä eleillä… Hetken kuluttua lisäsi hän:
— "Jehova saa kohta huomata vedenpaisumisessa tekemänsä erehdyksen nyt uudistuneen…"
— "Sinä kirkastat sen Hänelle… Sinä osotat Hänelle voimasi… Sillä jokainen Hänen tekonsa on Hänelle erehdys sinun viisautesi voimasta", — keskeyttivät palvelijat.
Uusi näky ilmestyi: Ihanassa laaksossa näkyivät Sodoman ja Gomorran kaupungit, kuin kaksi luonnon povelle nukahtanutta neitoa… Auringosta vuoti armas valo, lehdon siimes oli suloinen, tuoksu huumaava. Somat ihmisasunnot lymysivät puiden lämpöisissä varjoissa. Lähteet lorisivat lintujen laulun säestäminä. Luonto lypsi maan rinnoista mehua… kokosi ne maukkaisiin nisiin: kypsyviin hedelmiin, meheviin marjoihin, herkullisiin rypäleihin. Onnellisina katselivat kaupungit kuvaistansa lahden tyynestä pinnasta…