— "Oli vähän ikävä tänä iltana", — keskeytti Magda äänettömyyden.
— "On kuin olisi jotain tulossa."
Taas säpsähti Harhama. Hän näki Magdansa noissa toistuvan enteen jostain tulevasta onnettomuudesta, joka koputti ovelle rumana ja ilkeänä, kuin kuoleman niittomies. Hän mietti ja sovitteli Noidan lauluun vanhaa ennustusta, jonka hän oli miltei kokonaan unohtanut, vaan joka nyt tuikahti hänessä, kuin iltatähti, tai valo lapsuuden kodin akkunasta. Eräs pohjalainen noita oli hänelle ennustanut muun muassa:
— "Sinun häävuoteesi lakanat jäävät puhtaiksi, kuin ruumiin käärinliinat, ja mustatukkainen, arpirintainen nainen tuottaa sinulle onnettomuutta. Pakene häntä silloin, kuin kuusi kirveettä kaatuu, sillä luoma hänen rinnassansa on pirunpurema."
Kaikki muut tämän noidan ennustukset olivat toteutuneet, paitsi tämä ja eräs toinen, jonka Harhama joskus sovitti teostansa tarkottamaan ja joka kuului:
"Sinä kirjoitat kirjan, jonka lehdet muuttuvat linnuiksi, lentävät ympäri maailman ja palaavat takaisin seppeleet nokassa."
Tämä ennustus oli tapahtunut juuri seuraavana päivänä sen jälkeen, kun hänessä oli herännyt ajatus kirjoittaa teos Jumalaa vastaan. Nyt huomasi hän ensi kerran, että ennustus sopi Magdaankin ja Noidan lauluun. Miksi pitikin Magdalla olla musta tukka ja mustat silmät!
Äänettömyys jatkuu, levottomuus yltyy… Talon huonetonttu, vanha, lempeä hämärä hiiviskeli nurkissa ja huonekalujen varjoissa salaperäisenä, kuin olisi tahtonut sanoa: Ei sitä tietä… ei sitä tietä… jos toteutuukin. Tyttönen hyräili edelleenkin Noidan laulua, keinuen kutrit hajalla pimeässä huoneessa, nuorakeinussa. Taas katkaisi Magda tukahduttavan hiljaisuuden puhuen ikäänkuin ajatuksistansa havahtuen:
— "Mitä minun pitikään sanoa?… Ah, niin!… Odotin sinua, että kirjoittaisit kanssani osotteita hääkutsumuskirjeisiin… Tahdoin kirjoittaa ne sinun kanssasi."
Pöydällä oli paksu pino erikielisiä painettuja kutsukortteja. Magda ja Harhama alkoivat työnsä.
Mutta työhön päästyä rauhottui mieli, ikävä haihtui ja ennustukset unhottuivat. Huoneessa syntyi uusi, näkymätön elämä: Aika kului ja iloiset valot karkeloivat varjojen kanssa työn tahdissa. Huonetonttu, lempeä hämärä, hymyili, ripsehti nurkissa ja kuiskaili: Ne laittavat häitä.