Noita sytytti lampun pienen astian alle. Astiasta alkoi nousta höyry.
Noita tuijotti höyryävän astian pohjaan ja loihti:
"Raotu, aukene,
kohtalon sokea siima!
Näyttäydy näkymätön!
Puhu olematon!
Valkene valoton!
Nouse kohtalonkupla!"
Ja hetken päästä lausui hän Harhamalle:
— "Sillä naisella on arpi rinnassa… Ja se kirjoitus on kirja…"
Harhama nousi ylös. Hän seisoi taikauskon sakeassa, kylmässä sumussa. Noita näytti hänestä paholaiselta. Synkkänä, mieli mustana, kysyi hän vielä noidalta:
— "Millä voi sen onnettomuuden kiertää?" Noidan katse tunki häneen taas tuliokaana. Hän odotti. Vihdoin lausui noita:
— "Osta ensimäinen hevosenkenkä, jonka näet!" Sen sanottuansa hän hävisi, kuin varjo…
* * * * *
Kymmenen minuuttia myöhemmin seisoi Harhama erään kultasepän myymälän akkunan edessä. Akkunassa oli näytteillä pari kalvostimien hopeanappeja. Molemmissa oli hevosenkenkä korkokuvana. Se sattuma oli Harhamasta kohtalon sormi. Hän astui myymälään ja pyysi saada ostaa näkemänsä napit. Ne maksoivat kymmenen ruplaa. Hän tapasi rahojansa maksaaksensa, mutta kukkaro oli tyhjä. Hän oli antanut viimeiset rahansa noidalle…
Mutta hänen kalvostimissansa loistivat kallisarvoiset, jalokivillä koristetut kultanapit. Hän päästi ne irti ja jätti maksuksi hopeanapeista…