Harhama hätääntyi. Hän pelkäsi jo joutuneensa ansaan ja Tamaran kyynel ei ollut jäänyt häneltä huomaamatta.
— "Tamara!" — virkahti hän, kuin anteeksi pyytäen ja jotain selittämätöntä katuen ja surren sitä joka oli heidän edessänsä ruumisarkussa, kukkien ja muistojen peittämänä, kuoleman surullinen hymy huulilla. Hän unohti hetkiseksi sen edessä oman hätänsäkin…
— "Niin!… Elämä on elämä!" — kuiskasi Tamara puoli-itseksensä ja huokasi raskaasti.
Ja molemmista tuntui, kuin kulkisivat he luvattomilla teillä: kuutamokohtauksessa. Tamara oli vaimo ja se tieto oli heidän välillään nyt, kuin raja-aita, jonka takana ja molemmin puolin soivat tutut kellot, entisajat paistavat päivinä ja kuuluvat yhdessä lauletut laulut… Kesäinen aalto loiski hiekkarantaan ja kertoi uimamatkoista… Ja niin monta muuta tuttua säveltä sieltä kuului…
Nyt olivat niiden muistotkin kuutamokohtauksia… Kaikelle soivat sielukellot, ja havutettu tie osotti, että se mennyt oli siitä vainajana kulkenut…
Molemmat muistivat sitten kirotun sormuksen… Ja väärinymmärrykset selkenivät hiukan… Paljonkin… Ja sen selkenemisen avaamasta raosta tulvi heidän eteensä joku muu himmeä ja käsittämätön ja epäselvä. Sieltä tunki elämän yleinen hämärä, johon ihmisonni haihtuu juuri silloin, kun on lähtenyt kuutamokohtaukseen sitä noutamaan armaansa sylistä, suudelmasateesta ja luullut sen saaneensa… ja nukahtaa siihen… väsyy… raukee suudelmiin… unohtuu liian kauvaksi aikaa… silmänräpäykseksi vaan ja huomaa onnen haihtuneen…
— "Tamara!" — lausui Harhama.
— "Ei puhuta nyt siitä… Oh… Ei puhuta… Ei puhuta", — kiirehti Tamara keskeyttämään, jatkaen: "No niin!… Menemme asiaan: Juuri tuli virallinen sähkösanoma, jossa käsketään ottaa sinusta selkoa… kuka sinä olet ja… Ne asiat kulkevat mieheni käsien läpi… Hän tuntee sinut ja puhui sivumennen asiasta minulle… Käsität, että miestäni rangaistaan ja hän menettää virkansa, jos tulee ilmi, että olen sinua varottanut… Ja minunkin tähteni ymmärräthän olla hieno… Mieheni voisi luulla välillämme olevan rikollista…"
Harhama alkoi hätäillä.
— "Ei… Ei… Ei… Ole huoleti, Tamara… Ette te tule ilmi, et miehesi etkä sinä… Kiitos varotuksesta… ja sormuksesta… ja kaikesta! Olet nyt kostanut hyvällä… Asutko täällä?" — hätäili Harhama.