Mutta hän ajatteli raskaasti. Ajatukset harhailivat ja puikkelehtivat epäselvinä äskeisten suurten ajatuskuvien seassa. Hän hapuili taas elämällensä peruskiveä, millä voisi seistä ja mille voisi rakentaa, tai ottaa edes vauhdin. Hän vieritteli yhtä, vieritteli toista kiveä, mutta ne olivat kaikki vieriviä. Hän tavotteli Jumalaa, suurta tai pientä, vaikkapa pakanan puukuvaa, mutta kaikki pysähtyi taas siihen ainaiseen epäselvään, siihen äärettömyyden pakenevaan ääreen: epäilyyn.
Kirkkoon tulvasi väkeä. Harhama huomasi kauvempana hämärässä ryysyisen, nuoren tytön rukoilevan hartaasti jalokivillä koristetun Neitsyt Maarian kuvan edessä. Se näky oli hänelle naskali. Hän närkästyi ajatellessaan, että tämä tyttö ehkä käy ryysyissä ja on joutunut epätoivoon sen tähden, että hänen isänsä jalokivet ovat kiskotut Neitsyt Maarian kuvan koristuksiksi… Hän puhui munkki Pietarille väsyneellä äänellä, hajanaisesti ja katkonaisesti:
— "En minä jaksa käsittää… Kun ajattelee räikeää köyhyyttä ja kurjuutta, jotka rehottavat ulkona pakkaskipeinä ja vertaa niitä näihin mahtaviin templeihin, niin on vaikea siitäkin syystä voittaa epäilys… Eikö nimittäin kaikki ole keksitty tämän loiston ja ylellisyyden turvaksi?… Ja miksi nämä jumalankuvat ja jalokivet köyhien edessä?… Sehän on lyönti niiden kasvoja vastaan."
— "Ei Jumala ole tätä temppeliä rakentanut, vaan ihmiset", — keskeytti munkki Pietari jatkaen; "Ja usko: Jos Jumala tänä päivänä hajottaisi kaikki kirkot, niin ihmiset itse alkaisivat huomenna niitä uudelleen rakentaa. Ei Jumala myös voi olla poissa niistä huoneista, joissa ihmiset Häntä etsivät. Jos kirkossa on vikaa, niin me ihmiset olemme siihen syylliset. Me emme ole laskeneet kirkolle oikeaa peruskiveä. Jos pappilat ovat ryövärien lymypaikkoja, osottaa se, että pappilan peruskivenä ei ole Jeesus ja että pappi on susi eikä paimen.
"Älä kiinnitä mieltäsi ihmisten erehdyksiin: temppeleihin ja kuviin, kun etsit Jumalaa! Jumala tarvitsee kuvia yhtä vähän, kuin temppeleitäkin. Mutta anna sinä silti ihmisten pitää kirkkonsa ja kuvansa, jos he kerran eivät jaksa etsiä ja löytää Jumalaa Hänen laajemmista asunnoistaan! Älä ota ihmiseltä pois pienintäkään rasiaa, missä he Jumalaansa säilyttävät, sillä se rasia on kallis. Jumala itse on avaava rasioiden kannen, kun sen omistajan silmä kantaa kauvemmaksi. Muista: Ei ole niin pientä rasiaa, johon ei Jumala mahtuisi ja josta Häntä siis ei voitaisi löytää. Samalla on hänelle äärettömyyskin liika pieni…"
Harhama huokasi raskaasti. Hän muisteli, kuinka Jumalaan uskominen oli tuonut rauhan Nikolain kuolevalle äidille ja Looljalle, muisti omat silloiset ajatuksensa erämaan lähteestä ja vesiastiasta ja hänen teoksensa sivut aukenivat hänen muistossansa taas taivaan lakena, jolla komeat päivänkangastukset leikkivät. Näkyi ratsastelevia joukkoja: hänen teoksessansa esiytyviä autuaiden sotajoukkoja, kadotettuja ja taas löydettyjä paratiiseja, joita hän oli teoksensa sivuille muistossansa maalaillut. Ja samalla nousi hänessä kysymys: "Pitääkö minun koko tämä ihanuus haudata yhden ainoan rasian tähden? Pitääkö minun koko loistava, rehellinen elämäntyöni kätkeä yhden ainoan vesiastian takia?"
Hän kysyi taas rehellisesti itseltänsä: "Mikä on se oikea Jumala? Omalleko, vaiko munkki Pietarin Jumalalle kunniaa antaessani minä annan sen epäjumalalle?"
Hän kyseli ja hajosi ja repeytyi ja sotkeutui. Hän huokasi raskaasti, kuin olisi hän sillä puolentanut tulvivaa sisintänsä. Koko hänen olemuksensa oli rikki lyöty, mieli oli tylpäksi puuksi tylsistynyt, ajatukset tekivät raskaasti työtänsä. Mutta hetken kuluttua hän, ikään kuin olisi jotakin muistanut, tai havahtanut tutkaimen terällä kysyi reippaasti:
— "Isä Pietari! Pitääkö meidän… uskotteko te, piti minun kysyä…
Uskotteko te esimerkiksi perkeleen ja…"
— "Jos" — keskeytti munkki Pietari — "jos raamatun ytimestä rahtukaan otetaan pois, on kaikki muukin mennyttä. Uskonpuu ei siedä karsimista. Kirkolla ja uskovaisella täytyy olla voimaa ja rohkeutta tunnustaa pieninkin rahtu, mistä on puhuttu raamatussa, uskonnon ytimenä, kuinka naurettavalta ne viisastelijoiden silmissä näyttävätkin. Usko minua: Kaikki ne salaiset voimat, jotka maailman alusta ovat ihmiselämään vaikuttaneet, pysyvät maailman loppuun asti. Voi sitä, joka ryhtyy niitä voimia hävittämään! Hän itse sortuu niiden alle. Silloin kun ihmiskunta karsii uskonnosta pois perkeleen, hävittää se hyvän ja pahan olemuksen raja-aidan. Voi silloin ihmisiä! Se toinen sortuisi heissä itsessänsä toisen mukana ja kuka taltuttaisi silloin murhaajan mielen? Kuka kukistaisi pahan himon ihmissydämessä? Lakiko? Koska voi inhimillinen laki sen tehdä? Raamatussa voi kyllä olla inhimillistä erehdystä yksityiskohdissa, sillä Jumala on sen kirjoituttanut erehtyvillä ihmisillä. Mutta sen ytimet pysyvät ja ovat oikeita. Väärän osan Hän kyllä siitä aikanansa seuloo pois ja panee oikean sen sijalle… Ja jos me siitä nyt monta kohtaa puutteellisesti ymmärrämme, niin Hän kyllä aikanansa kirkastaa meidän ymmärryksemme tarpeellisen kirkkaaksi. Kaikki on meidän uskottava, tai ei mitään jää…"