Korpit alkavat koikkua, huuhkaja huhuilee… Noita ryhtyy heittämään Harhamaa rotkoon, mustien käärmeiden ruuaksi… Korppien rääkkyminen yltyy. Harhama on tukahtua kauhusta… Tulikuuma on hänen tuskansa, hiki polttaa ihoa… Metsä on kuin pimeä hauta… Mustat käärmeet kurottelevat päätänsä… Kuilun reunalle on enää askel, kaksi… Korppien huuto on kamala…
Vaan etäältä kumahtaa kirkonkello… Korpit vaikenevat… Valo tuikahtaa. Munkki Pietari lähestyy pimeästä kuusikosta, risti kädessä, kasvoilla Jeesuksen lempeä ilme… Harhama yrittää huutaa häntä avuksensa, mutta ääni tukahtuu… Noita ponnistaa viimeisetkin voimansa… Hänen hiuksensa ovat muuttuneet sihiseviksi käärmeiksi… Kuusikosta kuu luu huuhkajan kamala huuto… Munkki lähestyy, risti loistaa kirkkaampana… Noita raivostuu. Korpit yltyvät rääkkymään…
Jo on Harhama rotkon reunalla… Siellä hyppelevät käärmeet kiekkoina… pohja kiehuu mustana matoläjänä… Hirveä on Harhaman hätä… kolea huuhkajan huhunta… Yö on syttä synkempi…
Risti kirkastuu… Se pilkottaa, kuin kodin akkunasta tuikkava tuli… Lapsuuden muistojen kellot kaikuvat tutuilta marjamailta… Taampana on kotimetsä, lempeänä, kuin äidin Isämeidän… Risti loistaa rukouksen keskellä…
Nyt syöksyy hän rotkoon… kiemurtelee, kuin käärme tulesta… Hän kurottaa tarttuaksensa ristiin… Pelastus…
— "Nyt!" — huudahti Perkele, koskien Harhamaa ja lisäten:
— "Kas, millä se vanha kalastaja pelottelee miestä verkkoonsa! Annetaanpa miehen valita. Onneksi se saituri kerran luotti liiaksi työnsä hyvyyteen ja lausui: 'Syö vapaasti!' ja Hänen heikkoutensa on nyt taas siinä, ett'ei voi omaa sanaansa tyhjäksi tehdä."
Perkeleen kosketuksesta vaihtui Harhaman uni kuin yö aamuruskoksi, hätähuuto lemmenlauluksi. Rotko muuttui ihanaksi Taika-lammiksi. Vaaraiset metsärannat ympäröivät sitä. Metsässä kukkui huoleton käki, linnut hautoivat pesissään, puut hohtivat kukassa ja lehdessä, kävyt kypsyivät ja oravat nukkuivat rauhallisina pehmeillä havunoksilla punaisien käpyherkkujen tuoksussa. Lammen selällä souteli komea joutsen ja lauleli lemmenlaulua rannan pensaassa hautovalle emolle, ja kala kuti lämpimässä aallossa.
Kukkana koreili lampi… Morsianna seisoi sen metsäranta… Kainona katseli se kuvaansa metsän kuvastimen tyynestä pinnasta…
Lammen keskellä kohosi Harhasaari, saarella satumajat. Rannassa uivat saaren neidot kaislikossa, kooten valkoisia lummekukkia… Harhaman vierellä seisoi veneensä perässä Herve-neito, pukuna kuutamoinen harso… Hän oli kaunis, kuin kuutamo: huuli oli marjaa, silmät suloa ja povi niinkuin kesänhelle…