Jo istuvat miehet siimeksissä, tuoksuva tyttö sylissä… Metsästäjä on ansassa… Neito on ollut paulana polulla… Paula kietoo saalistansa… Mies punoo paulaansa lujemmaksi… Hän on osunut onnen ansaan… petolliseen lemmenpaulaan…
Jo alkaa lemmenjuhla… Koivusta vuotaa mahla tuohkoseen… Viinirypäleen mehu lorisee kultamaljaan… Tyttö juo koivun simaa, mies viinin voimakasta vaahtoa… Jo kietoutuu käsi tytön vyötäisille… Yhä enemmän punehtuu tytön kypsyvä rinta… Hermettäret istuvat joutsenien selässä, keinuen lammikoiden ulapoilla… He laulavat lemmen ylistystä… Linnut kuhertavat puussa, kalat kutevat vedessä ja perho liehakoi naarastaan… Jo puhuu mies lemmestä… Tyttö kietoo kätensä hänen kaulaansa… Laulu jatkuu… Nyt mies jo kuiskaa lemmestä ja tyttö vastaa suutelolla… Viini lorisee… paljas povi punehtuu kypsemmäksi… Jo uhkuu se lempeä… Neito heltyy kokonansa… mies raukeaa.
Vene keinuu edelleen…
Nyt saapuu vene saaren sisimpään, Tarusaaren utumajoille. Vene jää valkamaan… tulijat viedään utumajoihin… Siellä on ikuinen kesä ja ainainen hämärä… Siellä on lemmen ainainen yö… Neidot soittavat siellä harppua hiljaa… Toiset tanssivat hämärissä, tukka hajalla, tuoksuvat liljat kädessä… valkea iho ainoana pukimena… Valkea rinta punot taa siellä kypsänä povella… neito on hellä ja mies rohkea… Siellä ei huuli huulta heitä…
Soitto hiljenee… Hämärtyy yhä enemmän… Lämmin povi odottaa jo väsynyttä… Joutsen laulaa ihanimman lemmenlaulunsa houkutellakseen naaraansa rannan pensaaseen… Kukka aukaisee eminsä heteelle… Soitto hiljenee… Utumajat hämärtyvät… neidot heltyvät heltymistään… Jo muuttuu hämärä hekkumaksi…
Kauniit ovat lemmen tarinat. Utuiset sen asuinmaat…
Uni jatkuu, taru kulkee tietänsä… Mies sulaa vahana ja tyttö on simana… Yhä hiljenee, yhä hämärtyy… Joutsen laskee jo levolle naaraansa viereen… rastas nukkuu armaansa pesässä… Kaikki väsyy… raukeaa ja hämärtyy… Nyt alkaa lemmenjuhla… Harput soittavat hiljaista ylistystä viettien vapaudelle…
Harhama nukkui vielä. Perkele kuohahti levottomaksi ja hyppelehti tuolin selällä nukkuvaa katsellen.
— "Ei etemmäksi… ei unenhituistakaan etemmäksi, sillä siellä on taas se vanha saituri verkkoinensa!" — lausui Perkele hätäillen. Ja herättääksensä Harhaman, poistui hän kolinalla savutorven kautta.
Harhama heräsi unesta. Hän nousi kuin noidan padasta, kohtalon hämärä tienpää kädessä…