Kiitos kaikesta! Häihinkutsujen lähettäminen keskeytettävä.
Harhama."
Sähkösanoman otti vastaan ja lähetti kihlattu tyttö, merimiehen morsian. Hän oli yötä valvoessaan uneksinut sulhasestansa, joka purjehti kaukaisilla vesillä. Hän uneksi purjeesta ja aavasta merestä ja rakkaasta merimiehestä. Öinen valvominen ja ajatukset olivat tehneet hänet hajamieliseksi ja hän vaihtoi sähkösanoman viimeisen sanan toiseksi.
Nyt seisoi Harhama yksin talviöisenä jäisen erämaan vaeltajana. Kuun kylmät säteet satoivat hangelle ja lännen taivas oli vielä täydessä tähdessä. Hän seisoi kadunristeyksessä ja hapuili tietä, minne lähteä. Hän muisteli tuttujansa, mutta ne nukkuivat. Hän ajatteli yhtä ja toista "paikkaa", missä ennen oli aikaansa kuluttanut, mutta ei muistanut sopivaa ja kulki, kuin kuiva lehti, jota pikkuiset tuulenpuhallukset kulettavat sinne tänne.
Mutta sitten muisti hän äskeiset unensa Harhasaaresta… Hän sai kohtalon langanpään käteensä.
— "Hiiden mylly… siellähän ovat vanhat tutut Harhasaaret… onnen ikuiset kotiperät!" — virkahti hän. Ja hän päätti lähteä sinne, kulkea uni johtolankana. Siellä sanoisi hän jäähyväiset luhistuneille elämän toiveille. Siellä hän keventyisi, rauhottuisi, unohtaisi kaikki ja päättäisi minne lähteä…
Hän istahti ajurin rekeen ja lausui:
— "Hiiden myllyyn!"
Ajuri läiskäytti ruoskaansa, reki hypähti kohona ja harakka naurahti katonräystäällä…
Hiiden mylly.