Elämä on kaunista tarantellaa… se on tulikuumilla neulankärillä tanssimista…
Hiiden myllyssä vyöryivät päällimäisinä elämän mustat mudat…
Se mylly oli hekkumoitsijoiden sauna. Siellä ui rikas elostelija aistikylvyissä. Henki sammui siellä ihmisessä, liha yksin eli. Mies kutitti siellä naisen, nainen miehen viettejä hereille… Siellä eli ihminen eläimenä sen armasteluaikaa… Mies hävisi siellä miehestä. Nainen lakkasi olemasta nainen…
Se mylly oli nautinnon kasvinmaa. Siellä rehotti irstailu, haureus versoi ja nautinto teki terää… Paheen kukkanuput puhkesivat siellä yön mustiksi likakukiksi. Tyttö tuli sinne nuppuna, povi puhtaana, hyve helmenä… Kului yö: helmet karisivat ja kukkasilmikkona kulkevasta naisesta puhkesi portto…
Siellä palveli ihminen ihmislihaa… Hänen henkensä siivet eivät kohonneet omaa kuvetta ylemmä…
* * * * *
Sanottu Hiiden mylly oli nimittäin ylhäisen luokan yhteinen huvittelupaikka. Sen loistavissa saleissa ja tarumaisissa majoissa viettivät aikaansa huvittelijat, niissä kuluttivat elostelijat elämänsä ja pelaajat rahansa. Sinne kantoi tyttö viattomuutensa, vaimo puhtautensa ja mies kunniansa. Siellä sadat mustapukuiset myllärit tekivät työtä, kantoivat laareihin viljaa, ihmistyötä, ja jauhattivat sen avulla ihmisistä ihmiskunnan perkkeitä.
Harhama oli viipynyt siellä välttääksensä kaikkia selityksiä, unohtaaksensa tuskansa. Matkalta kirjoitti hän morsiamellensa seuraavan lyhyen kirjeen:
"Magda!
Sähkösanoma on jo tuonut sinulle kiitokseni ja jäähyväiseni, jotka nyt vielä uudistan. Unohda minut, eläkä pyydä mitään selityksiä, sillä niitä en voi antaa. Kiitos rakkaudestasi ja ystävyydestäsi! Ole onnellinen!