— "Ja miten olet työssäsi onnistunut?" — kysyi Harhama ajatuksissansa.
— "Miten onnistunut!… Ne nukkuvat köyhyyden ravassa tyytyväisinä… Ne nukkuvat… Minä menin — se oli eilen — Bobrowien hökkeliin… Perettä oli yhdeksän lasta… ja ympärillä köyhyys, haiseva köyhyys… Ei muuta omaisuutta, kuin nälkä ja tauti… Mutta annahan kun minä puhuin, kuinka rikkaat heitä sortavat, niin vastaa mies: 'Tiedämme me sen, herra, tiedämme. Hyvinkin tiedämme. Mutta mitä tehdä?' — Mitä tuossa silloin onnistut? Köyhät on saastutettu tyytyväisyyden hengellä… ne on nukutettu, ne on nukutettu", — raivosi Nikitin.
Ja näitä epäonnistumisiansa muistellessa joutui hän taas kiihkonsa valtaan. Hän oli ihmistappura, jossa leimusi vihan tuli kaikkea sitä kohtaan, joka oli hänen suuren aatteensa tiellä. Se viha kohdistui etupäässä rikkaisiin ja puhalsi hänestä pölynä mielenmaltin. Hän kuvaili taas uusia nälkäpesien kauhun tapauksia, lopettaen kuvauksensa intohimoisella selittelyllä:
— "Ah! Minä näen taas silmissäni sen pahnoilla makaavan perheen… Se on se osa ihmiskuntaa, joka on tyytyväinen, vaikka siitä tippuu lavantaudin ja köyhyyden lika… Ja miksi kuolevat perheet nälkään työmiesten majoissa? Miksi makaavat ne lavantautisina eläimellisessä siivottomuudessa olkipahnoilla, kylmissä kojuissa, ilman apua ja hoitoa? Siksikö, että heidän työnsä ei heille riittäisi? Ei. — Se riittää, se riittää, se riittää… He nääntyvät siksi, että heidän työnsä hedelmät, heidän kasvattamansa vilja riistetään heiltä pois ja kannetaan täällä Hiiden myllyn laareihin herkkuina ja viininä, porttojen pukuina ja hajuvesinä. Sillä myrkytetään täällä ihmissuku, poltetaan ihmisaivot poroksi, huumataan ihminen eläimeksi. Sillä kasvatetaan ihmiseen epäinhimillisiä aisteja."
— "Kuinka… epäinhimillisiä aisteja?" — huudahti hämmästyneenä Harhama, jonka mieltä Nikitinin intohimoinen puhe läikytteli, kuin vedenkalvo kuutamoa.
— "Älä keskeytä!… Sinä tulet sen huomaamaan", — vastasi Nikitin, jatkaen kiihkoisasti:
— "Ihmishiki juodaan täällä viininä. Ihmistyö jauhetaan paheeksi: päihtymykseksi ja haureudeksi… Sen työn syövät täällä Hiiden myllyn toukat."
Ja käveltyänsä kuin kuumehoureinen edestakaisin alppimajassa, lisäsi hän jyrkästi:
— "Tulin tänne kutsustasi, mutta tulin ainoastaan hakemaan sinut täältä pois, täältä paheen jauhinkiven silmästä, ja näyttämään sinulle täältä juoksevat ihmiskurjuuden lähteen vesisuonet, synnin ja lian lokasuonet."
Harhama kuunteli häntä hermostuneena, hieman kiusautuneena ja raukeana. Perhonen lenteli vilkkaasti alppimajassa.