Nikitinin kiihkoisa puhe alkaa vähitellen vaikuttaa Harhamaan, kuin tarttuva tauti. Hänen olemuksensa ydin, mietintä, syttyy kuin taula tuluksen kipinöistä. Hiiden myllyn käynti kiihtyy. Väkeä saapuu lisää. Näyttämölle ilmestyy ilveilijöitä. Niille nauretaan, taputetaan käsiä.
— "He tekevät täällä ihmisistä marakatteja. Ja mitä varten? Että marakatit vuorostaan tekisivät heistä narreja," — mutisi Nikitin itseksensä. Harhamaa huvitti tämä selittely.
Orkesterin soitto yltyy. Viulujen kielistä ja torvien suusta vuotavat menneiden orjapolvien valitukset virtanansa valomereen. Niille taputetaan käsiä. Jossain huudetaan jo: hyvä!
— "Täällä nauttivat joutilaat orjien huokauksista. He loihdituttavat niitä viulujen kielillä nautittavaksensa", — alkoi taas Nikitin, ja sitte seurasi taas tulva selityksiä siitä asiasta, jonka kynttilänä Nikitin paloi: sosialismista ja köyhälistön kysymyksestä. Harhama mietiskeli jo hänen puheittensa ydintä, niiden oikeutta. Aivan uutta ei sosialismi ja Nikitinin polttava asia hänelle ollut. Hän oli aikoinansa perinpohjin tutustunut sosialismiin. Oli kerran matkustanut ulkomaille varta vasten köyhälistön liikkeen henkeen tutustumassa.
* * * * *
Mutta Hiiden myllyn käynti yltyy. Lavalla vuorottelevat tanssijattaret, laulajattaret ja ilveilijät. Sitä mukaa, kuin ilta kuluu, tulevat esiintyjien puvut kevyemmiksi, esitykset aistillisemmiksi. Näyttämölle ilmaantuu jo köykäiseen vaatteeseen puettuja naisia, joiden ruumiin muodot kuvastuvat pukujen alta pehmeinä, houkuttelevina… Sitten ilmaantuu toisia, hame sivulta halki. Tanssiessa aukeaa halkeama ja raosta vilahtaa paljas polvi, ja pohkeen ruusuinen iho… Ihmiset huumaantuvat. Huumaus leviää yli Hiiden myllyn tarttuman tavoin. Samppanja vaahtoaa, viulut soivat; pöytien välissä juoksevat hännystakkiset myllärit vikkelinä, kuin oravat, kantaen pöydille uusia herkkuja, uutta samppanjaa, Hiiden myllyn laareihin uutta viljaa… Mylly alkaa olla jo täydessä käynnissä. Sieltä kuuluu valtaava kohina. Nikitin huokaa raskaasti. Kiihko ja harmi yltyvät hänen sielussansa, kuin huumaus myllyssä. Harhama seuraa ja miettii hänen kiihkoisaa puhettaan ja perhonen lepertelee kynttilän liekin ympärillä…
Yö kuluu. Näyttämölle ilmaantuu jo puolialastomia naisia. Jokainen heistä on paljastanut parhaansa: yhdet notkeat polvensa, kauniit pohkeensa, toiset valkeat hartiansa, tai täyteläiset rintansa. Hartiat hohtavat lämpöä, rinnoista uhkuu elämänhalu… Mässäys yltyy… väki huumautuu yhä enemmän… se päihtyy ihmisruumiista ja viinistä… Ihastuksen huutoja kuuluu… Siellä täällä viskellään kukkia, jotka laskevat maahan sadekuuroina.
— "Katso!" — huudahtaa Nikitin. — "Kun viini ei jaksa heidän kaikkia viettejänsä huumata, ärsytetään ne naisten ruumiilla, hartioilla, polvilla ja rinnoilla. Tämä on joukkohuumausta, tehdasmaista päihdyttämistä viinillä ja ihmisruumiilla… porttojen ruumiilla. Se vaikuttaa voimallisesti juuri siksi, että se on joukkohuumausta, Se vaikuttaa, kuin suuri metsäpalo, jonka voimaa eivät voi metsän terveimmätkään puut vastustaa. Ja miksi se niin vaikuttaa? Suuruudellansa. Kun Perkele on huomannut, että ihminen kestää yksityisen viettelyksen, kuin tuore puu pienen nuotiotulen, on se sytyttänyt metsävalkean, johon tulen virikkeiksi kannetaan yhteiskunnan rikkaudet ja köyhien leipä… Eivätkä aikamme yhteiskunnan päämiehet nouse näitä porttopitoja kieltämään, tätä perkeleen uhritulta sammuttamaan. Ei. He itse kokoontuvat ryövärinä sen ääreen nauttimaan saalistansa ja lyhyen ryövärielämän jälkeen itse sortumaan sen liekkeihin."
Nikitin puhuu niin kiihtyneesti, että kiihko alkaa värisyttää Harhaman hermostoa. Hän näkee puheessa kuvatut metsäpalot, nuotiovalkeat ja ryövärijoukot. Hän huomaa joukkohuumauksen voiman. Hän tuntee jo puheen sattuvan häneen itseensäkin pienenä kiven iskuna, ja alkaa kuvitella istuvansa ryövärijoukossa, valtavan metsävalkean ympärillä. Perhonen lentelee levottomana…
Myllyn käynti kiihtyy. Näyttämöllä käyvät naisten puvut yhä ohuemmiksi. — Kello lyö yksitoista… Hiiden myllyyn ilmaantuu yölintuja, puolimaailman naisia… Joukkohuumaus ryöppyää jo voimakkaana virtana. Siellä täällä välähtelevät himokkaat silmäniskut… Samppanja helmeilee maljoissa; herkut tuoksuvat pöydillä. Kukkaistytöt kiirehtivät pöydästä pöytään myyden kukkia ja mustapukuiset myllärit juoksevat tavaroinensa. Melun ja kohinan seasta kuuluu orkesterin ihana soitto ja puolialastomien naisten laulu. Nikitin juopuu asiansa tenhosta ja Harhama punnitsee hänen sanojansa.