— "Ota sinä se… valehtelemisestasi!"
Tytön mieli läikähti ilosta, kun kulta kiilsi sormessa. Hän ihaili sitä, kuin villi metsän lintu höyheniensä väriloistetta.
— "Kiitos… kiitos!" — riemuitsi hän. — "Tahdotteko, niin tanssin teille tarantellan… minun tarantellani on… oh!… Ei kukaan osaa niin notkeasti ja kauniisti tanssia…"
Ja lupaa odottamatta tanssi hän hurjan mustalaistanssin ja istahti sen loputtua Harhaman vierelle, hengästyneenä, silmissä luonnon rakkauden villi tuli. Hän oli houkutteleva kuin marja ja tuoksui, kuin kukka. Ajatuksissansa, tomuksi hajonneena, tarttui Harhama hänen käteensä, puristi sitä ystävällisesti, juuri kuin jäähyväisiksi… muistoksi ja virkkoi surullisena:
— "Sinun elämäsi, Sonja, on ainaista tanssia."
Miten lienee Harhaman kädenpuristus ja äänenvärähdys vaikuttanut tyttöön, sitä ei tyttö itse tajunnut… Mutta hänen mielensä sopukoista sukelsi esille nuoren mustalaisen kuva, metsän vapaus, mustalaispojan syli… Häilähti yö vapaan mustalaisen uskollisella povella… Hän mietti hetken… kaksi… kolme. Kyynel herahti mustalle silmäripselle… sielun salainen kieli oli värähtänyt… Suru läikähti silloin tytön sydämessä ja hän lausui haaveillen, murheellisena:
— "Niin… tanssia… elämä on tanssia… tarantellaa… Elämä on tulikuumilla neulankärillä tanssimista."
Hän vuorostaan näppäsi niillä sanoilla säveleen Harhaman sielun kielistä… kosketti niistä arinta kieltä, sitä, joka oli ainiaan vireeseen vedetty…
— "Niin, elämä on tarantellaa… neulankärillä… Mene, Sonja, tanssi tarantellasi loppuun", — kehotti Harhama murheellisena, ajatuksissansa.
Tyttö hävisi, sormus sormessa, kuin lintu saalis nokassa. Harhama tunsi nyt inhoa kaikkea sitä kohtaan, mitä oli tähän saakka elämässä ollut. Se mennyt nousi hänelle kurkkuun, kuin katkera pala. Hänessä heräsi halu heittää kaikki, kuten oli juuri heittänyt sormuksensa. Hän kertoi Nikitinille lyhyesti viime päivien odottamattomat tapaukset ja sanoi nyt seisovansa tiettömän aavikon keskellä, ilman elämäntarkotusta, alla menneisyyden porot ja tuuli tienviittana. Nikitin kuunteli häntä osanotolla innostuneena ja lausui sitten: