— "Tiedätte kait, että olemme herra Harhaman kanssa pelanneet täällä…"
Rouva Vronskaja ei vastannut. Hän näytti hämmästyneeltä. Nuori asianajaja jatkoi:
— "Oikeastaan olemme pelanneet uhkapeliä… tosin emme omin nimin, vaan yhtiössä… Onni on ollut meille miltei aina suotuisa ja se on houkutellut meidät ehkä liika kauvaksi mukanaan… Nyt on kaikki omaisuutemme pelissä… ja menossa", — lopetti hän hitaasti.
Rouva Vronskajan kasvoille laskeusi surullinen ilme ja hän lausui miettivänä, ikäänkuin itsekseen:
— "Tästä hän ei ole puhunut…"
Syntyi hetken kestävä, lyijynraskas äänettömyys. Kullanpalvelijain joukosta kuului outo kohina, jonka kaikki kolme huomasivat. Sammumaisillaan olevan hiiloksen muutamiin hiiliin oli onni puhaltanut uuden hehkun. Toiset lähtivät pois synkkinä, mustana porona. Eilispäivän miljoneereja oli lyöty kerjäläisiksi. Heidän jumalansa oli hylännyt heidät ja valinnut toiset, kierinyt heidän maljastaan toisten maljoihin. Ihmistyö ja miljoonien raatajain käsivarret olivat vaihtaneet isäntiä muutamassa tunnissa… Rouva Vronskaja tajusi himmeästi kaiken tämän silmänräpäyksessä. Hän katsahti surullisena nuorta asianajajaa, joka puolestansa oivalsi hänen ajatuksensa ja hieman punastui.
Munkki Pietari, joka maallikkopuvussa seurasi rouva Vronskajaa, huokasi raskaasti. Viime mainittu katkaisi äänettömyyden kysyen tuskaisena:
— "Mutta mistä on nyt kysymys?"
— "On kysymys pelastaa ystävämme herra Harhaman omaisuus… Tarvitaan noin 30,000 ruplaa… Sillä summalla voitaisiin hänelle kuuluvat arvopaperit säilyttää paniikin ohi… Olen varma, että ne silloin nousevat, joten ainakin suurin osa hänen omaisuuttaan saataisiin pelastetuksi… Muutoin on kaikki mennyttä. Oman osani olen voinut järjestää, mutta hänen suhteensa olen voimaton", — selitti nuori asianajaja.
Rouva Vronskaja huokasi ja hänen suupielessänsä vavahteli hermostunut, katkera hymy. Hän mietti hetken ja kysyi sitten nuorelta asianajajalta lyhyesti, kuivasti, päättävästi: