Munkki Pietari, joka oli erillänsä katsellut kullan jumalan uhripaloa, ei ollut kuullut keskustelusta muuta, kuin Geldnersin viimeisen lauseen. Hän lähestyi nyt Anna Pawlownaa. Parooni Geldners huomasi hänet, ja huudahti ilosena:
— "Anteeksi, isä Pietari, etten huomannut! Olen juuri voittanut pelissä koko Hornan luolan." Ja ojentaen kätensä munkki Pietarille, lisäsi hän: "Tulitte aivan kuin kutsuttuna menestystäni siunaamaan."
Munkki Pietari työnsi hänelle ojennetun käden kohteliaasti syrjään, lausuen lempeällä äänenpainolla:
— "Te olette kantanut maksun sodasta, jonka valmistitte kansallenne.
Ei ole vielä lammas teuraana ja Te jo seisotte keritsimet kädessä.
Olette pelannut suurilla panoksilla ja voittonne on sen mukainen."
Parooni Geldners kalpeni hieman, mutta vaikeni, ylpeänä, korskeana. Rouva Vronskaja poistui äänetönnä munkki Pietarin seuraamana, joka surullisella äänellä lausui:
— "Hän on todellakin hiili… Hän palaa huoletonna, kuin vahakynttilä jumalansa kasvojen edessä."
Anna Pawlowna käsitti vasta nyt kaiken ja huokasi:
— "Ah, te Venäjän kansan paimenet!"
* * * * *
Mutta kullan alttarin ympärillä hehkui ihmishiilos tavallista palavampana. Kun yhdet sydet sammuivat, leimahti tuli toisissa kirkkaampana. Kullan jäännökset olivat kierineet heidän maljaansa. Anna Pawlowna ja munkki Pietari katselivat, odotellessaan, tätä paloa. Sana saapui sotatantereelta. Vihollisen miekka on siellä iskenyt syviä haavoja. Sen johdosta on eräs pankki sortunut. Tuhannet pikkueläjät halki valtakunnan ovat menettäneet kovalla työllä kootut säästönsä, pankin osakkaista on tullut kerjäläisiä. Heidän roponsa on sotatantereella vuotava venäläinen veri pois huuhdellut.