Taas saapuu uusi sanoma: Vihollisen miekka on leikannut uusia haavoja… Sen johdosta luhistuu eräs suuri yhtiö. Sen osakkeiden omistajat vierähtävät pois palavasta hiiloksesta, sammuneina kekäleinä, harmaina, äänettöminä. Heidän kohtalonsa on ratkaissut miekka, jota piteli kaukainen, tuntematon vihollinen. Kun he poistuvat pois mammonan polttorovioista, eivät entiset ystävät tunne heitä enää, vaan väistävät heitä, ikäänkuin tietä avaten… Kaukainen vihollinen on miekallaan leikannut poikki ystävyyden siteet. Eräs omaisuutensa menettänyt perheen isä puhuttelee poistuessaan muuatta eilispäiväistä ystäväänsä, valittaen masentuneena:
— "Nyt on kaikki mennyt. Kotona odottavat vaimo ja lapset, eikä ole minulla enää omaa sauvaakaan."
— "Mitä tehdä!" — vastasi puhuteltu ystävä vältellen, lisäten välinpitämättömästi: "Onhan sinulla henkivakuutus lasten nimelle."
Sortunut perheenisä ei jaksanut kuulla enempää. Hän on pudonnut kullan uhritulesta mierontielle, kuin karsta palavasta päreestä. Mutta hiilos palaa ennallaan, sammuen paikoin, paikoin syttyen. Uusi onnettomuuden sanoma saapuu: Se tulee kaukaa, suurteollisuuden pesästä. Pommina putoaa väkijoukkoon se suuri sana:
Lakko!
Lakko… lakko! — supisevat yhdet.
Ah, se kirottu lakko! — sadattelevat toiset.
Uusi paniikki avaa kitaansa. Sana "lakko" kiertelee, kuin kylmä käärme ihmisten ytimissä. Saapuu jo tietoja yksityisseikoista. Pula näyttelee hampaitansa ilkkuen: Lakon tehnyt tehtaan työväki on jo kiihottuneena ryhtynyt väkivallan tekoihin. Tehtaan kallisarvonen, vakuuttamaton tavaravarasto on poltettu, koneet rikottu, ja pankki, joka tuki tehdasta, oli jo ennen sortunut. Tehtaan pääomistaja, joka oli samalla luhistuneen pankin osakas, seisoo nyt kerjäläisenä. Äänettömänä, harmaana hiilenä, poistuu hänkin kullan alttarin luota. Poistuessansa mutisee hän itsekseen:
— "Nyt on kaikki mennyttä. Minulla ei ole enää mitään omaa, ei mitään. Mieron tiekin on valtion."
Silloin tunki väkijoukosta poistuvan luo harmaapää vanhus, löi häntä takaapäin olalle ja lausui: