Yli suomensuvun asuma-alojen vaikeroivat silloin taas lapset, ja naiset itkivät, repivät epätoivoissaan tukkaansa ja lausuivat:
— "Nyt on Herra meidät hylännyt. Eilen vielä me olimme vapaiden miesten vaimoja, mutta nyt me olemme orjien omia."
Ja kaiken yläpuolella ja edessä kohotti mykkä elämä päätänsä, suurena, raudankovana, armottomana. Se osotti historian päivänkangastuksia: sotavaunuja ja piikkimetsiä, se osotti kansan oman pienuuden ja avuttomuuden, seisoi kaikkivaltiaana koko ihmiskunnan edessä, laski kivikovat kätensä sen päälle ja lausui katkerana, mutta jääkylmänä:
— "Te tuskittelette minun kynsissäni… Minä suren sitä, että te olette minut semmoiseksi luoneet, että itsenne täytyy minun kourani voima tuntea…"
Ja kansa kuuli sen äänen. Se katsoi suurta puhujaa ja oli ymmällä ja hätäytyi sen elämän kynsissä, jonka se itse oli yhdessä muiden kanssa luonut…
Ja miehet seisoivat silloin salaman lyöminä. Eduskunnassa istuivat edustajat kauvan aikaa sanattomina. Vihdoin pyysi puheenvuoron ritalaisten johtaja, nuori, lahjakas Ritala, ja lausui:
— "Eduskunnan olisi päätettävä, millä lailla ryhdytään tätä lyötyä vammaa parantamaan, tai oikeastaan, miten se lyönti otetaan vastaan. Tämä isku on Suomen kansan kuolin-isku. Hallitsija tahtoo tappaa uskollisimman kansansa."
Kaikki istuivat synkkinä ja odottivat johtajiensa tietäjä-sanoja. Mutta johtajatkin vaikenivat vielä. Vaarnan Risto hypisteli hentoa leukaansa ja mietti. Hän tiesi, että hänen sanansa oli ratkaisevimpia. Se voi ratkaista koko kansan kohtalon, johtamalla sen joko oikealle, tai väärälle polulle. Hänkin kaipasi vanhaa Tarvasta ja muita. Mutta Tarvas oli yhä vaiti. Hän katseli ajanmerkkejä.
Mutta yksi oli, joka oli heti valmis vastaamaan ja osottamaan, mikä tie oli oikea. Se oli taas vanhan Tarvaan johtajatoveri, Aatu Ruona, Ruonan Karhu. Hän pyysi puheenvuoron ja lausui:
— "Kansanedustaja Ritala lausui, että hallitsijan käsky on muka Suomen kansan kuolin-isku. Minä olen toista mieltä. Suomen kansan kuolin-iskun voi antaa ainoastaan tämä kansa itse. Jos se asettaa elämänsä peruskiveksi Jeesuksen Kristuksen, sinkoavat siitä salamatkin voimattomina maahan."