Niin lähtivät he seppele päässä ja katkeruuden tulikukka povella.
Ja lähtevien joukossa oli myös Viikin Rooland itse. Hän johti väkensä siihen maahan, josta heidän esi-isänsä olivat kerran purjehtineet Suomeen perustamaan viikinkivaltaa Auran rannoille, levittääksensä sen sieltä yli maan… Hänen muassansa olivat myös Tarvaasta luopuneet ja häneen liittyneet suomalaiset miehet. Teoillansa seppelöityinä, tulikukkiensa polttamina ja koristamina, purjehtivat he Itämeren aaltojen halki vanhojen vihollistensa ja vallottajiensa vierasvaraiseen maahan, ollaksensa siellä talven yli. Siellä he katkeruudella muistelivat maatansa ja sinne jääneitä.
Yli Suomen paloivat isänmaan uhritulet… Ei ollut majaa, jonka akkuna ei olisi hohtanut niistä punaisena. Mutta sinertävämpänä nousi viha uhritulen liekinpäästä. Kasakan hevosen kintereillä juokseva savukäärme puhalsi katkeruutta entistä anteliaammin. Petturi näytti hiipivän jo matona jokaisen oven edessä. Tarvaan väki teki työtä kahden edestä… Rintaa poltti isänmaanrakkauden tuli ja rannalta välähtelivät vihaiset silmäykset. Kuului jo katkera sana:
— "Kavaltajat!"
Silloin monet miehistä epäilivät. Vaimo nousi miestänsä ja lapsi isäänsä vastaan, ja kaiken sekasorron keskellä seisoi kaikkivaltias elämä, kädessä ainoa sen tarjooma lohdutus: armottomuus.
Tarvaalaiset yrittivät uudestaan ja yhä uudestaan päästä pois sekasorrosta. Mutta rautainen kasakkapäällikkö oli ylivoimainen. Hänen hyveenänsä oli antaa tuntea väkevämmän voima, hioa Venäjän miekka teräväksi, antaa sen terän aina koskea vastustajiensa kaulaa. Hänen onnenansa, hänen kunnianansa oli kuuliaisuus, hänen ilonsa oli saada näytellä Venäjän nyrkkiä, antaa maailman tuntea sen raskasta painoa.
Tarvaan miehet tekivät minkä voivat, ettei isku sattuisi kansan arimpiin, sen sydämeen. Mutta rannalta kuului taas myrkyllinen:
— "Maan kavaltajat!"
Isänmaan uhritulista nousi jo mustia, myrkyllisiä käärmeitä, jotka pistivät, purkaakseen pahinta polttoa povistansa.
Taistelu jatkui. Rannalla olijat katkeroittuivat. Venemiehet masentuivat. Niiden joukosta kuului jo ääniä: