Tarvas asettui paikoillensa vähän väkensä johtajaksi. Miehet tekivät työtä, toiset katselivat heitä pettureina.
* * * * *
Kuului taas myrkyllisiä sanoja: "petturi!" Joku jo lausui epätoivoisena:
— "Eivät lukot murru loitsuloilla, eivätkä salvat sanoilla."
Mutta Ruonan Karhu vastasi yhtä järkkymättömänä ja suurena, kuin itse
Tarvas:
— "Joka miekkaan ryhtyy se miekkaan hukkuu. Kyllä lukot murtuvat sanalla, mutta Herran sanalla. Kestä! Jumala on armossansa Suomen kansaa karaistakseen tuhlannut niin monta nälkävuotta, että Hän ei voi sitä enää jättää häviämään!"
Miehet vaikeroivat silloin hätäytyneinä, tuskastuneina:
— "Meitä pilkataan… häväistään… herjataan."
Mutta Ruonan Karhu vastasi tyynenä:
— "Voi teitä, jos maailma teitä kiittää!… Voi teitä, jos se teille näinä aikoina kantaa seppeleitä ja kukkia!… Maailman antama orjantappuraseppele on ainoa oikea… Kaikki muut ovat vääriä, sillä ne ovat väärin saatuja…"