Huudot: "ei… ei… oikein… ei… oikein" katkaisevat puheen. Sen tauottua jatkaa Rooland Viik:
— "Ja siksi ei Suomen aateli luovuta sitä valtaa kansan vieritettäväksi."
— Väärin!… Väärin!… Hyvä!… Hyvä!… Väärin! — kuuluu sekaisin edusmiesten joukosta. Juro Tarpila nousee puhumaan ja lausuu:
— "Kyllä minäkin myönnän, että valta on aatelille kuuluva. Mutta tässä maassa on muutakin aatelistoa, kuin se, josta Rooland Viik puhuu ja jonka aateliskirjat ovat kuninkaiden kirjottamia. Tässä maassa on se aateli, joka on itse kirjottanut aateliskirjansa tämän maan kamaraan, kuokka ja Raamattu kädessä. Sen toisen aatelin paperit voidaan polttaa, mutta meidän papereitamme ei voida, sillä ne uudistaa poika isänsä kuoltua."
— Hyvä! Hyvä! — keskeyttivät jyrisevät huudot tarvaalaisten penkeiltä.
Tarpila jatkoi:
— "Me rahvaan miehet sitä valtaa vaadimme. Olemme tähän asti istuneet eduskunnan portailla, mutta me kyllä avaamme vielä itsellemme ovet tämän maan kaikkiin ritarihuoneisiin…"
— Hyvä! Hyvä! — raikuivat taas huudot. Mutta Viikin miehet istuivat mykkinä ja Rooland itse katseli oudostuen uutta aatelia, joka nyt nosti päätänsä. Kaksi aatelia seisoi taas vastatusten: suomalainen rahvaanmies nosti päätänsä ja vaati itsetietoisena pääsyä maansa herraksi. Suomalainen aines nousi vanhaa valloittajavaltaa vastaan, sen noustessa uudelleen ikivanhalle istuimellensa.
Mutta aika ei ollut vielä tullut. Lopullisessa äänestyksessä voitti
Viikin Rooland ja uuden joukko-ihmisen vaatimus hylättiin.
* * * * *