Mutta kunnianhimo uhkuu aina Aaramassa, kuin sisälmys paiseessa… himo irstailijassa… Hänen täytyy saada sille tyydytystä, muutoin kärsisi hän kuin rauta tulessa… Sitä varten on kunnianhimonkupla… Se on Perkeleen käskystä sitä varten varattu… Siihen tyydyttää hän ainaisen himonsa… Siksi on se kupla ijäti kirkas… ijäti kaunis… ijäti katoamaton… Se sikiää Aaraman himosta… Himo yltyy taas saadessansa tyydytystä… se yltyy, kuin vietti kerran makuun päästyänsä…
Päässä on hänellä, kauniina nauhaseppeleenä, elävä, kaunis, tulipunainen käärme, pää korvallisen takana pistoon kohotettuna… Se vartio Aaramaa, ettei hän työssänsä torkahtaisi… ei kääntäisi silmiänsä Perkeleen kauniista valtikasta, joka on asetettu vastapäätä alttaria, kuin vietin kiihottimeksi… kuin nisäksi pojalle… pojan huuleksi tytölle… porton hapseksi irstailijalle…
Hän seisoo ijäti paikoillansa… Kädessä on hänellä hopeanvärinen käärme… Sen suolien läpi puhaltaa hän kuplaan himonsa… Tukka on hopeanvärisenä laskeutunut hartioille…
Korkealla alttarin päällä, sen kauniina katoksena, hohtaa ihmeen kaunis kultakruunu, jonka värit sointuvat muihin väreihin, kuin kaiku säveleesensä… Se herättää Aaraman kunnianhimoa, kuin koiraslinnun koreat sulat emon lempeä kevään kuhertelussa.
Tuon tuostakin sikiää kunnianhimon kuplasta uusi pieni kupla… Se on Aaraman kunnianhimoa… Laala-enkelit soittavat silloin säveleen lyyrallansa… Kohta ilmautuu hopeanvärinen sarima-lintu… Se tulee säveleen kutsumana… Se ottaa korean kuplan sievästi Aaraman kauniilta kämmeneltä… Se vie sen ihmisten ihailtavaksi… niiden tavoteltavaksi… niiden himoittavaksi… niiden elämän tekijäksi… niiden oppaaksi elämässä… matkan suunnan määrääjäksi…
* * * * *
Äärettömyys lepäsi salaisten voimien edessä, kuin pieni tomuhitunen, jossa maailmat liikkuivat bakteereina…
Kun Harhama lähti Alkulan luota, oli Himotemppeli täynnä Perkeleen enkeleitä… Kaikkien niiden päät olivat koristetut kauniilla tulisella käärmekiemuralla, joka sirona vanteena seppelöi pään… Kauneus kukki poskessa… ihossa puhdas hipiä… vartalossa oli viettelys sulona… sen soleutena… sen notkeutena… sen houkuttelevana herkullisuutena. Himotemppeli oli täynnä taidetta ja suloa.
Perkeleen pääpappi, Piru, selitti kauniille kuulijoille herransa voimaa ja kunniaa. Hän osotti enkeleille Perkeleen valtamahdin, sen voiman, suuruuden, sen voitonvarmuuden.
Hän seisoi alttarilla, hartioilla sateenkaarenvärinen vaippa, enkelit kahden puolen seisomassa, kuusi kummallakin puolen. Piru saarnasi: