Kun Harhama oli lähtenyt Alkulan luota, ilmestyi Perkele kauniiseen Himotemppeliinsä maan alle. Sen temppelin sadat pylväät ovat hopeanhohdetta, holvit ovat kullankirkkautta, permanto ruusun lehtien värinen. Taide uhkuu siellä täydellisenä, näytellen alastomuuttansa, kuin tyttö korujansa, ujostelematta, arkailematta, iloiten ja ylpeillen siitä, kuin neito kauneudestansa, kun hän seisoo sulhon edessä, tai katsoo kuvastimesta, miten punakat ovat posket…
Kaikki kukkii kauneuden terällä… Hopeahohteisten pylväiden ympärille kiertyvät mustat, elävät jättiläiskäärmeet köynnöksiksi, pidellen pylväänpäätä, kuin kruunua päänsä päällä, mustat suomukset selässä taiteellisena hampaikkona…
Temppeli on valtaavan ihana.
Temppelin keskellä on veripunainen kunnianhimon himoalttari, jolle johtavat sirot portaat. Portaiden kahdenpuolen seisoo kuusi kaunista Laala-enkeliä, kauniit lyyrat käsissä, vartioiden alttaria, ettei pääse vierashenki pilkuksi sen veripunaiselle värille… Kunkin vyöllä on pienoinen käärme, pää pistoon valmiina, vartioiden, etteivät vartijat itse nukahda. Päässä on heillä sirotekoiset seppeleet, joiden lehdet ovat veripunaiset…
Mutta ylhäällä himoalttarilla, kauniilla korottimella, on kaunis kunnianhimonkupla. Se säteilee satavärisenä… Se loistaa yhtenä kirkkautena… hohtaa yhtenä kauneutena. Siitä syntyvät kaikki kunnianhimon kuplat… Siitä saa alkunsa kaikki kunnianhimo.
Ylhäällä himoalttarilla seisoo Aarama-enkeli, kauniin korottimen vierellä kunnianhimonkuplaa vartioiden, sen puhtautta ijäti hoidellen. Hänen ihonsa on valkean marmorin puhtainta väriä… Hänen vartalonsa on taiteen alastomuutta… sen parasta puhtautta… kylmää, kuollutta suloa… Se on elotonta ihanuutta… suurinta virheettömyyttä… Hän on taiteen ihana kukka…
Aarama-enkeli on pelkkää kunnianhimoa. Kunnianhimo puhkeaa hänessä, kuin sisälmys ajettumassa… naiseus tytössä… miehuus nuorukaisessa, kun se on miehen rajalla… Kerran oli hän etsinyt sille himolle tyydytystä, kun oli vielä Jumalan enkeli: Hän oli kurotellut Jumalan kunniaa… noussut jo sen valtaistuimelle… Silloin sysäsi Jumala hänet istuimensa luota… Hän lankesi Perkeleen palvelijaksi…
Mutta kunnianhimo oli yltynyt… ajettunut… etsinyt tyydytystä, kuin portto miestä… himo kukkaansa… Hän oli astunut Perkeleen valtaistuimelle… kurotellut sen kunniaa… sen kruunua… sen valtikkaa…
Hän kurotteli. Perkele huomasi petoksen. Hän antoi sitoa Aarama-enkelin kunnianhimon alttarille, siittämään kunnianhimonkuplaa… Hänet sidottiin nilkoista paaluun kiini, elävillä käärmekahleilla… Hänen vankeutensa on ijankaikkinen… Kahleiksi pantiin elävät käärmeet, ettei niitä voi salassa avata…
Aarama-enkelin edessä makaa tulinen käärme, siltä varalta vartioiden, että Aarama yrittäisi karata… Käärme kietoutuisi silloin vyöksi Aaraman ympärille… sitoisi hänet lujemmin kiini…