"Hänen kuplasensa kauniit Jehovalle kostaa, maasta suuret pyramiidit pilviin asti nostaa. Luona sen jo kaikki häärää, ettei muista tietä väärää."
Piru jatkoi saarnaansa:
— "Ihmis-elämän kirkkain johtotähti on herramme kunniankupla. Sitä tavottelevat ihmiset, toiset juosten, toiset maassa maaten. Katsokaa, miten herramme henki kirkastuu ja johtaa ihmishengen pois Jehovan verkoista!"
Pirun vihjauksesta avautui uusi näky:
Alttarin takaa näkyi kaunis Kreikanmaa. Olympon vuori kohosi taivaan heleänsineä kohti, häipyen siihen, kuin tyttö unelmiinsa… Akropoliksen temppelit kylpivät auringon kirkkaassa sädesuihkussa, kohosivat siitä säteilevinä, kuin neito vedestä, hiuksiansa kuivailemaan. Mustasilmäiset Kreikan tyttäret kilpailivat kauneudessa jumaliensa keralla… silmässä etelän himontuli… ihmissulo ihona… notkeus vartalon sulona… kaunis kiemahdus jokaisena kädenkäännähdyksenä.
Keskellä sitä suloa avautuivat Olympian kilpaleikit. Voimakkaat miehet heittivät vaskista kiekkoa jokainen lihas jouseksi vedettynä, jokainen jänne jousena. Piru selitti:
— "He eivät tee sitä hyödyn vuoksi. He tavottelevat kiekolla Aaraman kunniankuplaa. Mutta he eivät silloin jouda Jehovan poluille…"
Enkelit katselivat näkyä ihastuneina. Näky jatkui:
Marathonin juoksijat lähtivät taipaleelle. Kilpa-ajajat varustautuivat… Kilpailu alkaa… Ajajien vaunut murskautuvat pylväisiin… Juoksijat läkähtyvät ponnistuksista… Toiset nääntyvät jo tielle… Jälelle jääneet ponnistavat viimeisiä voimiansa… Etelän kirkas aurinko valelee nääntyviä kuumalla sädesuihkulla… Olympian kaunis kukkula katselee niitä surullisena taivaan heleänsinestä. Piru selittää kuulijoillensa:
— "Heillä ei ole mihinkään kiirettä, mutta he juoksevat kumminkin henkensä takaa… He ajavat kiireessä vaununsa mäsäksi, vaikka elävät elämän joutilaisuudessa: He tavottelevat herramme kunniankuplaa juoksemalla… He eivät juostessansa jouda ajattelemaan Jehovan ahtaita polkuja…"