* * * * *
Himotemppeli sävähti kirkkaammaksi. Kauneus puhkesi entistä ihanammaksi kukaksi. Taide nousi puhtaampana, kuin neito morsiuskylvystänsä…
Kuuluivat suloiset soitot. Näkymättömät ovet aukenivat ja Perkele astui Himotemppeliin viiden pääenkelinsä saattamana. Piru väistyi alttarilta. Perkele asettui hänen sijallensa, enkelien hänen eteensä polvistuessa… Ylistyslaulu kierteli kauniina kaikuna. Perkele loisti suurena ja puhui palvelijoillensa:
— "Jehova on kutsunut Alkulan suulla Harhamaa, mutta Hän kutsuu turhaan. Harhamassa on kuorma Kainin henkeä. Hän ei ryöminyt raukkana Jehovan eteen. Hän lähti, kuin Kain kauvemmaksi korpeen."
Enkelit riemuitsivat. Taide ja kauneus karkeloivat keskenänsä.
— "Sinä olet näyttänyt voimasi Jehovalle", — todisti Piru. Perkele jatkoi:
— "Jehovan hiuskarvana on nyt se, että Harhama tietää jokaisen vaimon olevan häneltä kielletyn hedelmän. Se nauha, jolla Hänen pappinsa solmisi Harhaman yhteen naiseen on tullut Jehovan hirttonuoraksi. Hänen oma pappinsa on sen surmansilmukan Hänen kaulaansa heittänyt…"
— "Mutta papin kättä ohjasit Sinä", — huomautti Lempo. Perkele jatkoi selitystänsä:
— "Harhama on ottanut sen omenan, jonka häneltä oli Jehova kieltänyt. Se on kylliksi…"
Hän keskeytti, tehden kädellään jyrkän, kuvaavan liikkeen, ja lopetti hetken kuluttua viisailla eleillä: