"Sun on aistipunakukka, se on vihollistes hukka. Kaikki siinä karkeloivat, kaikki laulut sille soivat. Kaikki siihen pyrkii, halaa. Kaikkein siivet siinä palaa."
Perkele lopetti juhlallisena:
— "Aarama tehköön tehtävänsä! Hän puhaltakoon kunniankuplansa, joka muuttaa Harhaman teoksen lehdet linnuiksi, jotka tuovat seppeleitä. Se jouduttaa miehen työhön pääsyä…"
Laala-enkelit soittivat lyyrillänsä kaunista säveltä. Sen kutsumana ilmestyi hopeanvärinen sarima-lintu. Aarama ojensi hänelle kauniin kunniankuplan kämmeneltänsä. Sävel kierteli Himontemppelissä. Sen soidessa hävisi sarima-lintu vieden kunniankuplan Harhaman tavoteltavaksi…
Kun suortuva katkesi orjien kahleista.
Elämä on pettävää sumua…
se on ainaista suurta humua…
On muinaisuus niin musta, kuin saunan kiuvas. Ei tunge silmä sen perälle.
Jääkauden jäätiköt ovat rytinällä soluneet Jäämeren kylmiin aaltoihin. Kolkko korpi kohoaa jäätikön jälille Venäjänmaan suurilla lakeuksilla. Mörisevät karhut pesivät rauhallisina korven synkissä koloissa, ja nuoleksivat, kuin kissa, käpäliänsä. Ilvekset nukkuvat päivänpälvissä ja pedot luikkivat polkujansa, kenenkään heitä häiritsemättä.
— "Huuu!… Huh… huu!" — huutelevat siellä huuhkajat, ilmottaen kansanvaelluksien tuloa. Se on Siinain suuri korpitie, jonka läpi Euroopan kansat kulkevat luvattuihin maihinsa.
Suuri ja synkkä on Euroopan kansojen Siinai ja vaivaloinen niiden kotia kulku…