Vaan jo soivat Venäjän torvet. Slaavien villi väki rynnistää asumamaillensa. Sen suuri sotahuuto herättää pesissään torkkuvat karhut, karkottaa huuhkajat oksiltansa, sudet luolistansa, ilvekset lovistansa. Ei jouda enää karhun kämmen nuoltavaksi. Taistelu alkaa maan herruudesta. Ihminen astuu luontoa, viljelys erämaata vastaan. Keihäs suhahtaa jo ilmassa. Sen kivikärki välähtää. Varsi kaartuu ja keihäs iskee haavan kontion rintaan.
Se oli slaavien ensimäinen isku maansa herruudesta. Se oli uuden, suuren maailmanvallan ensimäinen ritarilyönti…
Maailmat kierivät kohdussansa. Äärettömyys katselee yhtenä silmänä ihmis-elämää. Kaikki kieppuu vanteessa, vanteen osana.
Jo tarttuu Venäjän väki pedon kynsin maansa kamaraan käsiksi. Ihmiskunnan jättiläinen on alkanut suuren päivätyönsä. Pitkä on se päivä ja raskas sen työ. Vuosikymmenet ovat sen päivän sekuntteja, vuosisadat sen hetkiä, ja kuu huitoo kellonlerkkuna rataansa maan ympäri, mittaellen jättiläisen työpäivää kuumitalla ja osottaen ajankulkua korkeuksien kuperalla kellotaululla.
Suuria ja vaivaloisia ovat ihmiskunnan työpäivät, tuhatvuotisia ja raskaita. Suuri on sen päivän ajanmittari. Ei lopu veto siitä avaruuksien kellosta, joka on Jumalan sormien tekoa…
Mutta hetkiä ovat ne työpäivät ijankaikkisuuden suuresta työpäivästä. Ne ovat ainaisen luomispäivän aamupuhteita, pian haihtuvia, kuin näköhäiriö. Toukkana tekee ihmisjättiläinen työtänsä. Hyttysenä häviää hän luonnon ikuiseen luomistyöhön… Rahtuna litistyy hän sen voimien rakoon…
* * * * *
Mutta omaa kelloansa rakentamaan ryhtyy Venäjän kansa: Se ryhtyy luomaan yhteiskuntaa. Karjan ja metsämiehen polut aukeavat korpeen halki suuren Venäjän lakeuden. Korpi kaatuu… Polut muuttuvat teiksi ja halmeeksi korpi tien molemmin puolin… Jo viheriöi nurmi notkossa, pelto koristaa mäkeä… Kellon pohja on valmis…
Aika kuluu. Venäjän jättiläinen järjestelee jo kellonsa käyntiä…
Airuet kulkevat riemusauvoinensa ja veronkantajat vankkureinensa
teitä myöten… Kello alkaa jo käydä… Se laajenee ja täydellisentyy.
Ihmiskunnan jättiläinen tekee pedon vimmoin suurta työtänsä…
Jo kulkevat veneet jokia pitkin. Bojarien kasakat ratsastavat suoria teitä… Kello laajenee ja koneisto lisääntyy… Ryysyinen jättiläinen ahertaa entistä vimmatummin laitelmansa rattaiden välissä. Hurjat laulut helähtelevät työn lomissa, tai kuuluvat sortuneiden tuskanhuudot. Suuri kello vaatii uhrinsa. Mutta kun yhdet sortuvat työnsä alle, astuvat useammat sijalle.