— "Meillä ei ole muuta neuvoa, kuin turvautua Ritalan johdettavien joukkojen, ritalaisten, apuun. Tarvaan joukot ovat jyrkkiä vaatimuksissansa ja niistä on meille tällä hetkellä suurin vaara…"
Jonkun ajan kuluttua jatkoi hän:
— "Tarvaalaisten voima on nyt muuten hiuskarvan varassa. Kansa katselee heitä epäluulolla — ja syyllä — ja siihen hiuskarvaan niitä täytynee nyt lyödä… Kaikki riippuu siitä, jaksaako Vaarnan Risto kestää…"
Huoneeseen tuulahti outo ilma. Koston kukkaset alkoivat puheta. Läsnäolijat näkivät vanhan Tarvaan haamun, joka oli sitkeästi jäytänyt ikivanhan viikinkivallan juuria, ja valmistanut suomalaisten nousua suden sitkeydellä. Hän ilmestyi huoneessa olijoiden eteen kaikella sillä pahalla koristettuna, mitä silmä yleensä näkee sitkeässä ahdistajassa. Koko hänen joukkonsa tuntui saman hengen läpitunkemalta. Äskeiset katkeruudet syttyivät silmänräpäyksessä, kuin tappuraläjä. Kostonviulut virisivät, kuin taian käskystä. Vihankellot soivat, isänmaanrakkauden tulet savusivat, purkaen mustia käärmeitä. Jäykkä parooni von Tavast kiivastui ja lausui:
— "Koko Tarvaan joukko on kukistettava… Petturit!… Koko maa on niistä puhdistettava… Emmekä me saa niin kevytmielisesti vallastammekaan luopua, varsinkaan näin levottomina aikoina… Paras panna susi sutta puremaan… antaa ritalaisten kukistaa tarvaalaiset… ja toinen toisensa… Jos tässä rupeamme turhia arkailemaan, niin hukka meidät perii kohta…"
Vallantuoksu tuulahti huoneeseen. Parooni Grotenfelt lausui:
— "Niin… Me olemme perineet vallan esi-isiltämme, ja perintöä ei saa kevytmielisesti hylätä…"
Vallan kultaomena alkoi kirkastua. Von Tavast nousi ylös, osotti vanhoja aseita ja vaakunoita ja puhui:
— "Katsokaa noita aseita! Niillä me olemme vallan ostaneet… Se ei siis ole lahjaksi saatua tavaraa. Esi-isämme ovat siitä maksaneet puhdasta terästä ja lämmintä ruotsalaista verta. Siksi on se meidän omaa. Me olemme sitä säilyttäneet harmaasta muinaisuudesta tähän päivään ja me emme saa sitä lahjottamalla viskata susilaumalle, jotka nyt vallan-nälkäisinä ulvovat kintereillämme…"
Kuulijoiden silmiin kuvastui jo suomalaisuuden susilauma, joka varustautui… näytteli hampaitansa… lauloi kamalaa lauluansa. Kaikki aivan kuin tarttuivat vallan keihäsvarteen. Von Tavast jatkoi: