Äärettömyyden kylmät kourat kovenivat… Tulisumut pakahtuivat tuskiinsa… Äärettömyys oli pauhuna… Tyhjyys vapisi… Uudet maailmat huusivat tuli-emättimessänsä… Emätin raivosi synnytyskivuissa…
Kuului hirveä räjähdys… Äärettömyyden osa oli tulimerenä… Kaikki pakahtui pauhuun ja huutoon ja riehuntaan… Kaikki huusi tuskasta ja ilosta ja kivusta ja voitosta… Kaikki kieri ja ärjyi tulen seassa…
Maailmoiden syntymähetki oli joutunut… Tulisumuhirviö oli halennut tuskiinsa… Maailmoiden emätin oli revennyt ja purki ulos suuria sikiöitänsä… Tuhansina tulikerinä syöksyivät niistä äärettömyyden sikiöhirviöt: tuliset tähdet ja kuut ja auringot… Hirmuhuudolla syöksyivät ne radoillensa… Tappelivat tiestä… tuhosivat toisiansa… kierivät tulikerinä… huusivat kauhuissansa ja etenivät ja alkoivat tulisina tähtinä kieriä ja kiertää äärettömyyden onkalossa…
Mutta kaiken sen pauhun… ja tulen… ja huudon… ja pauhinan… ja raivon… ja tuskan keskellä seisoi Perkele kruunu päässä ja käärmevaltikka kädessä… Hänen ympärillänsä oli miljaardi enkeliä, kaikilla tulivaippa hartioilla, käärme vyöllä ja välkkyvät aseet kädessä… Hänen joukkonsa loisti tuhat kertaa kirkkaampana, kuin tuliroihu… Hänen kruununsa hohti tuhannen kertaa kirkkaampana, kuin kaikki sekin kirkkaus… Hänen valtikkansa välkkyi kirkkaampana kaikkea kirkkautta… Enkelien miljaardiarmeija veisasi hänen ylistystänsä ja tunnusti hänen voimaansa.
Ja pauhun ja huudon ja jyrinän ja ryskeen keskeltä kuului Perkeleen ääni ylinnä kaiken muun, kun hän puhui:
— "Jehovan portto: äärettömyys on synnyttänyt… Se on emästänsä purkanut uusien maailmoiden tuliset sikiöt… Se synnyttää nyt vielä Jehovan käskystä, mutta se aika lähestyy, jolloin sen täytyy raskautua minun käskystäni… Sen täytyy kantaa maailmasikiöitä minulle…"
Loistava miljaardi-armeija veisasi Perkeleen ylistystä ja tunnusti sen voimaa:
"Joka emä, kohtu, kantaa kohta sulle sikiöitä. Sekin, joll' ei ole rantaa eikä päiviä, ei öitä, sulle siittää maailmoita. Sinua ei kukaan voita."
Maailmoiden syntymäpauhu ja hirmumyrsky ja huuto säestivät laulua… Etäinen jyrinä karkeloi sen kaiken keralla äärettömyyden perukoilla… Tuli ja savu ulvoivat ja ulisivat ja hohtivat… Perkele puhui kaiken sen keskellä, kauhun ja liekkien ottelussa:
— "Pitäkää huoli, että minun henkeni hedelmöittyy nyt syntyneissä maailmoissa!… Katsokaa, että kunkin tiellä hohtaa ihanimpana se hedelmä, jonka on Jehova kieltänyt!!"