— "Anteeksi, että en tiennyt!… Mutta olen pitemmän aikaa oleksinut maan rajojen ulkopuolella, joten en ole saanut tilaisuutta seurata oman kansan sivistys-elämää."
Rouva Esempio vilkastui taiteeseensa päästyä, kuin kukkamaalle päässyt perhonen. Hän selitteli vilkkailla eleillä:
"Ei ole kumma, että ette tunne Esempion nimellä, sillä taiteilijanimenäni käytän kotitalostani perittyä tyttönimeäni Helga Riuttalaa… Ehkä olette sen kuullut? Ainakin teatteriarvosteluissa?… Sillä olen jo useita vuosia esiintynyt näyttämöllä vakinaisena."
— "Anteeksi, että en ulkomuodosta tuntenut!" — yritti Harhama, tunnettuaan rouva Esempion taiteilijanimestä.
— "Ei se tee mitään", — katkaisi rouva Esempio selitellen:
— "Lapseni kasvatuksen ja mieheni kuoleman johdosta olen ollut kaksi vuotta virkavapaana… Sen ajan oleskelin Pariisissa tutkimassa uudempaa plastiikkaa ja nyt olisi aikomus antaa uusi koenäytäntö… Meidän teatterimme ei siinä suhteessa kelpaa mihinkään."
Ja innostuneena nousi rouva Esempio ylös ja alkoi selittää uudenaikaisen plastiikan ja vanhettuneen teatterin eroavaisuuksia. Hän näytti, kuinka eri ruumiinliikkeet, kädenliikkeet, käynti y.m. on tehtävä uuden plastiikan mukaan ja kuinka ne vanhassa teatterissa tehdään. Hän näytti havainnollisesti, kuinka on huudahtettava: vatsanpohjasta, eikä kurkusta. Äkkiä nosti hän kirjavan hameensa helman puoli-pohkeeseen, alkoi käydä varpaillansa, selitellen:
— "Katsokaa käyntiä!… Uuden plastiikan mukaan on astuttava näin. Minä kävelen joka päivä varpaillani täältä sinne teidän Valkamalaan… neljä kilometriä mitä tätä väliä on… että saan kauniit pohkeet, ja totun plastilliseen käyntiin… Katsokaahan!… Näin!"
Ja hän eli taiteessansa, kuin perhonen kukassa, tai tyttö peilin edessä, huomaamatta ollenkaan, mitä muut siitä ajattelivat, tai siitä välittämättä. Hän unohti menneisyyden muiston: nykyisyytensä… unohti petolliset lainaajat ja häijyt sukulaiset ja tunnesiveellisyyden, kuin kukat, joissa hän oli jo aikansa iloinnut, ehkä kyllääntynytkin niihin. Hän eli taiteessansa: siinä kukkanupussa, josta nyt oppimatkan jälkeen oli puhkeava maineenseppele.
Mutta Harhama istui jo niillä hiilillä, joilla istuessa kaikki plastiikat ovat tuskastuttavaa, katkeraa savua ja kiusaavaa häkää. Rouva Esempion taide alkoi häntä kiusata ja näännyttää. Hän ei muutenkaan ollut sen tuntija ja ihailija ja kun se nyt tuli hänen tulihiiloksella istuessaan, alkoi se häntä tuskastuttaa. Silloin alkoi hänestä pursuta sairaloinen ihmis-inho, ja hän katseli asiaansa innostunutta rouva Esempiota sen inhon savujen läpi, ja näki hänet nyt siinä valossa, tuskautui ja väsyi.