Ja avomielisenä, kepeänä, kuten tyttönen, joka näyttelee kauniita suortuviansa, jatkoi hän:
— "Mutta ettekö Tekin huomannut jo ensi näkemällä, että minulla on joku 'ala'… tai miksi häntä nyt sanovat?… Huomasitteko?"
— "Kyllä… Kyllä!" — myönteli Harhama, jota rouva Esempion kysymys oudostutti ja hänen lapsimainen, herttainen avomielisyytensä viehätti.
— "Millä alalla luulette minun olevan?" — jatkoi rouva Esempio ihastuneena, kuin kauniskutrinen tyttönen kuvastimen edessä suortuviansa silmukoiksi laitellessa.
— "Ehkä olette taiteilija?" — vastasi Harhama tuskastuneena, epäröiden. Hän oli portilla luullut häntä sivistymättömäksi maalaisnaiseksi, ehkä kansakoulunopettajan vaimoksi, ja kiusautui näistä kyselyistä.
— "Niin, mutta mikä taiteilija?" — jatkoi rouva Esempio kyselyään.
Harhama mietti hetken ja vastasi arvaamalla:
— "Aistikkaasta tukkalaitteestanne päättäen maalari, tai…"
— "Ei… Minä olen näyttelijä", — keskeytti rouva Esempio jyrkällä äänenpainolla.
Ilmotus oli Harhamalle odottamaton. Hän tuli yhä enemmän hämillensä. Hän häpesi sitä, että oli niin vierautunut isänmaansa oloista, että ei tuntenut sen harvojen näyttelijöiden nimiä, vaikka hän tunsi useita vieraan maan näyttelijöitä henkilökohtaisesti. Hämillään pyyteli hän anteeksi: