Nyt oli hänellä taas se hiili kädessä, kuin rouva Esempion siihen pistämänä. Munkki Pietarin kuva vilahti varjona hänen eteensä. Elämän hämäryyden rihmat alkoivat kehräytyä.
— "Jaa!" — lausui hän huoaten, asettaen piirustukset pöydälle ja yhä miettien rouva Esempion rohkeaa vertausta. Hiili poltti jo kättä ja siksi nousi ryppy otsalle.
— "Ehkä minä saan kaataa lisää teetä?" — kysyi rouva Esempio katkaisten pienen vaitiolon.
— "Kiitos, rouva!"
— "Pitäisihän tämän olla hyvää… maksaa kolme ruplaa naula", — puheli rouva Esempio ojentaessaan suuren teekupin. "Vai eikö se maistu teistä?" — lopetti hän.
— "Kyllä!… Kyllä! Mutta minun täytyy pyytää anteeksi, etten ennen sen makua erittäin huomannut, koska Te itse olette kiinnittänyt kaiken huomioni", — vastasi Harhama. Mutta hänen ajatuksensa kieppuivat kokonansa siinä kättä polttavassa hiilessä. Hän vertasi taas Jeesusta rouva Esempioon. Synnynnäinen ihmisten halveksuminen pulahti silloin hänessä pinnalle. Jeesus loisti hänen silmissänsä, kuin jalokivi kirkkaan jääpuikon päässä, ja sen puikon juurella mateli rouva Esempio ja hän itsekin ihmis-etanana. Hän alkoi kiusautua, tuskautua. Rouva Esempio tympäisi häntä; kelloonsa katsoen virkahti hän:
— "Ehkä minä jo häiritsen Teitä?"
— "Ette suinkaan!… Päinvastoin!" — vastasi rouva Esempio taas vilkkaasti, ystävällisesti. Ja aivan huudahtamalla lopetti hän: — "Mutta kesken kaikkea! Mikä Teidän lukualanne oikeastaan on?"
Harhama lausui, parilla sanalla, lueksineensa viimeksi filosofiaa ja sosiaalisia aineita.
— "Minä jo arvasin, että Teillä on joku 'ala'", — tarttui rouva Esempio puheeseen vilkkaasti. — "Sivistyneen ja intelligentin ihmisen huomaa jo ulkomuodosta."