Taas jää hän muka vastausta odottamaan, antaa kuulijoiden mielen jännittyä ja jatkaa sitten:
— "Ovatko isäntien esivanhemmat tehneet tätä maata raivatessaan enemmän työtä, kuin teidän, torpparien esivanhemmat? Ovatko? kysyn minä."
Kuulijoiden silmät ovat tähdätyt kiivastuneeseen kysyjään. Jokainen miettii taas vastausta, Harhama muiden mukana. Puhuja jatkaa tulisempana entistään:
— "Entä kun ennen tässä maassa tapeltiin vihollista vastaan, niin isäntien esivanhemmatko ne silloin yksinään tulessa seisoivat?…"
Kaikki saivat taas aikaa ajatella ja kaikki katselivat toistensa silmiin etsien niistä vastausta. "Todellakin!… Todellakin!… Miten sen asian on?" — näkyi kysymys joka silmästä. Harhamalle tämä oli omien mietteittensä kertausta.
— "Kaikki sitä saivat yhdessä tapella, niin isännät, kuin torpparit. Mutta kun sota oli ohi, niin torppari sai ruveta toiselle päivätöitä tekemään siitä maasta, jonka hän oli verellään ostanut", — jatkoi taas puhuja.
— "Niinpä se on käynyt", — murahtaa Varpalan Juho, joka oli seurannut puhujaa, kuin tulisilla hiilillä istuen. Vaimot pysäyttävät sukanneyleensä. Harmailla kasvoilla ilmehtii jo uteliaisuus. Taivaankaaren värit hohtavat, kuin tarjoten jotain ihanaa, ennen saamatonta.
— "Mutta", — jatkoi puhuja — "mennään nykyaikaan. Kysyn teiltä: Tekevätkö nyt tilalliset pitempiä työpäiviä, kuin te?… Tekevätkö he tämän maan hyväksi enemmän työtä, kuin torppari?"
Taas antaa hän kuulijoiden ajatella ja kävelee itse edestakaisin rappusilla. Kuikka kuikuttaa taas ja suolla kuuluu kuren riukuminen.
— "Toiset eivät tee muuta kuin syövät ja juovat", — lausui viimein eräs kuulijoista piippuaan poltellen.