Lokin kynnet ovat valmiiksi asetetut. Kaikki jännittyy. Puhuja jatkaa:
— "Torpparin koko elämän työn ottaa tilallinen silloin noin yhdellä iskulla… Nyt… Nyt… Nyt…"
— "Nyt se iskee!… Voi tuota ryökälettä!" — huudahti Varpalan Juho. Lokki suhahti nuolena järven pintaan ja iski kyntensä hauin selkään. Mutta saalis sattui liika suuri. Lokki ei jaksanut sitä nostaa vedestä, eikä saanut kynsiänsä irti hauesta. Syntyi hetken kestävä taistelu, joka tarjosi puhujalle taas oivan aiheen. Hän osotti henkensä puolesta taistelevaa lokkia ja jatkoi:.
— "Mutta tehkää tekin noin! Noin… noin… kuten hauki. Ottakaa riistäjää kynsistä kiini ja antakaa sen tuntea voimaanne!… Noin… Katsokaa!… Vesi vaan pölisee… Tehkää te samaten!… Silloin ei sen mieli tee iskeä teidän työnne tuloksiin… Kas niin!… Siivet vaan räpisevät… Niin tehkää… Nyt se pääsee irti… Ei vielä… Se on kapitaali köyhälistön niskassa… Nyt se jo pääsi ja lentää höyhenet märkinä pakoon…"
— "Pääsihän piru!" — virkkoi eräs miehistä. Puhuja tarttui huomautukseen:
— "Niin pääsevät riistäjännekin ja voivat taas ryhtyä vaanimaan uutta uhria, jos ette kaikki liity heitä vastaan… Ne napsaavat teistä yhden kerrallaan mieron tielle niistä torpista, joiden pellot te olette hiellänne höystäneet. Mutta jos liitytte yhteen ja sanotte, että te ette ole, ettekä rupea toisten orjiksi, niin riistäjät ovat teidän käsissänne. Maa on teidän, mutta he ovat sen riistäneet itsellensä. He ovat sen ryöstäneet, sillä työllään he eivät ole voineet sitä ansaita, eivätkä säästämällä. Maa on teidän, kansan…"
Kuulijat ovat vaiti. Sillä välin on taivaalle ilmestynyt entistä loistavampi vesikaari. Puhuja osottaa sitä ja kysyy:
— "Onko totta, että teille on opetettu: Älkää ihailko vesikaarta, sillä se kuuluu rikkaille?"
Ei kuulu vastausta.
— "Onko totta, että te uskoisitte, jos joku teille niin puhuisi?" — jatkaa puhuja.