— "Katso työtäsi! Se todistaa, että ennustus toteutuu… Sinä voitat Sen, jota vastaan nostat kynäsi", — kuiskasi hänelle silloin ääni hänen povestansa… Maailman ihanuus avautui hänen eteensä… Elämänkäärme makasi pää murskaksi polettuna… Epäilyksen tomut olivat pois puhalletut ja elämä avautui ihanimpana aatto-illan unelmana…
Kun hän oli alkukohtauksen kirjottanut, pyysi hän rouva Esempion sen lukemaan ja siten ikäänkuin siunaamaan hänen työnsä, puhaltamaan siihen henkensä puhtaan leiman. Rouva Esempio täytti pyynnön ja korjasi lukiessansa lyijykynällä parin epäselvästi kirjotetun sanan kirjaimet selviksi.
— "Ai miten kaunista!… Jo se nyt runoilee!… Tämä on grandieux'tä", — lausui hän, lopetettuaan lukemisen.
— "Kiitos korjauksestasi ja siunauksestasi! Nyt on elämän aatto ja sen kevät", — lausui Harhama. Sen enempää ei hän selittänyt rouva Esempiolle kirjoituksensa tarkotusta, tai sisältöä. Hän salasi taas kaiken. Hän uskoi, että rouva Esempio, teoksen jumaluuden vertauskuva, ei sitä käsitä. Hän ei raaskinut viskata helmeänsä ihmissilmien nähtäväksi, kätki sitä, kuin peto pentuansa…
Elämän uneksittu työ oli vihdoinkin alettu, sen ääriviivat olivat valmiiksi vedetyt. Uusi Jumala oli tulossa… Korpelan aurinko oli nähnyt sen syntymisen ja levitteli valoliinansa sen tielle… Innostuneena katseli Harhama Nälkäsuon kuulua ulappaa ja lausui leikillä rouva Esempiolle:
— "Se aika tulee, jolloin Nälkäsuon punaisen karpalo-ulapan keskelle pystytetään Harhaman muistopatsas."
Rouva Esempio puuhaili leivoksiensa kanssa, poski punehtuneena, hiuksissa pihlajankukka. Hän muisteli omia unelmiansa… häitä… Riuttalan rantakukkaa ehkä ja paljoa muuta ja lausui puuhiensa lomasta:
— "Elämä on pettävä unelma…"
Ilta oli jo tullut. Aattopäivän lämmin aurinko kosketteli jo reunallansa taivaan rusorantaa. Linnut lakkasivat laulamasta. Onnenkuusen oksalla nukkui rauhallisena orava, kypsyvien käpyjen keskellä, ja näki makeaa unta herkuistansa, tuoksuavista kävyistä, ja punainen käpypaino huojutti oksaa hiljaa, kuin armas tuuli, tuuditellen uneen metsän pientä, kaunista heiluhäntää. Pikku Ritva nukkui kaukaisessa kehdossa viatonna ja näki kaunista unta äidin armaista rinnoista, näki unta äidin etäisistä rinnanpäistä…
Se oli Harhaman elämän uuden aatto-illan unelma… Läheni lempeä yö, josta oli valkeneva työn ja elämän juhla.