Pohjolan sydän-yön aurinko kirkastui punertavaksi. Verkalleen, taivaan ja valon majesteettina laskeutui se pohjoisen taivaanrannan käyrälle reunaviivalle ja pysähtyi siihen lepäämään. Se näytti tulikuumalta rautakiekolta, joka ei raaski polttavalla reunallansa koskea taivaanrannan heikkoa äärtä. Siinä säteili se yösydännä, todistaen valon voittoa… Se huokasi siinä hetken, alkaaksensa taas kiivetä kaartansa pitkin taivaanlaelle. Kaikki kääriytyi yön kirkkaisiin valo-utuihin. Luonto värähti, metsä hymähti. Elämän aatto-illan rauha laski kukkivalle kanervikolle ja Harhamalan kehäkukille, sirkka nukahti ja yölepakko lähti onnenkuusen kätköistä öiselle matkallensa…
Utuisten mielikuvien, himojen ja toiveiden ja unelmien vaikutteesta oli Harhama lopullisesti alkanut suuren työnsä. Mielikuvat ja unelmat ja halut loivat siten ihmis-elämää. Mutta mielikuvien langat juoksevat tuntemattomilta keriltä…
* * * * *
Korkeuden kellot soivat, syvyyden pohjilla solui elämän pohjavirta. Näkymättömät lovet avautuivat… Salaiset kädet kehräsivät rihmojansa…
Lammaskallion alla on kaunis Unelmala, syvällä kallion juurien alla. Sen katto on kuunvaloa… Sen pohja on kukan väriä… Sen seinillä riippuvat taivaalta siepatut ruskopilvet… Ne riippuvat seinillä kauniina laskoksina… Ne heilahtelevat unelmia… Niiden laskoksia sitovat solmukoiksi vesikaaresta leikatut nauhat… Niiden laskoksien lomiin on ripustettu taivaalta varastettu iltarusko, kauniina verhona, somina laskoksina… Toisaalla häilyvät laskoksina ihmisten kauneimmat unelmat: tytön toiveet… morsiamen unet hääyön ihanuuksista… sulhasen unelmat niistä… miehen kunnian-unelmat… vaimon äidin-unelmat… kaikkien elämän unelmat… tulevaisuuden toiveet ja halut…
Sata pientä lammikkoa läikkyy Unelmalan lattialla kauneina kuvastimina… Joka lammessa on satusaari… joka saaressa satumaja… Joka majassa istuvat ihanat enkelit kehräten ihmisten unelmia… niiden lankoja… niiden rihmoja… niiden juonia punoen… niiden juonia langaksi kerraten…
Luolan laskosten takana istuu toisia enkeleitä… mitkä kehräten… mitkä kerien… mitkä vyyhdeten… kehien… luoden luomapuulle… pirtaan ja niisiin pujottaen… käämejä punoen… kutoen kauneinta unelmakangasta, tai kaunista unelmaverkkoa…
Unelmala-luolan keskellä on kaunis unelma-alttari. Sillä seisoo kaunis Raala pystyyn pannun kauniin kehän vierellä, kädessä kaunis värttinän puolain, vyöllä siro sukkula, koreassa kannattimessa… Hän johtaa tuhansia enkeleitä, kun ne valmistavat ihmisten vääriä unelmia Perkeleen vallan ohjaksiksi… Hänen kehältään juoksevat väärien unelmien rihmat…
Unelma-alttarin edessä istuu kaksitoista kaunista enkeliä, ijäti soittaen kaunistekoista kannelta… Ne säveleet kantavat unelmia ihmisten maailmoihin… solmivat ne ihmissydämiin… sitovat niillä ihmisiä unelmoitaviinsa…
Unelma-luolassa soivat sointuisimmat sävelet… siellä karkeloivat kauneimmat värit…