— "Sinun käskyjesi täyttäminen on minun iloni… Jokaisella ihmiskielellä on pyöriksivä minun kaunis, kepeä kuplani", — vakuutti Urmento. Perkele teki kuvaavan liikkeen ja lausui:
— "Ja ihmiset nauttivat sinun kuplistasi, kuten sinä minun alttarini tuoksusta… Jokaisen naisen suussa heiluu kielenä minun kaunis pirunhampaani… Miesten kieli on vielä hiukan tylsempi…"
— "Mutta se on sitä voimakkaampi. Sen pisto tuntuu kipeämpänä", — huomautti Piru. Perkele lopetti järkeilynsä:
— "Harhama on oikealla tiellä: Hän pitää Jehovan kieltämää 'rakkauttansa' jo hyveenä ja jotka häntä siitä muistuttavat, niitä pitää hän panettelijoina… Min kirkastuu minun asiani oikeus maailmassa…"
Enkelit riemastuivat ja veisasivat Perkeleen ylistystä:
"Kaikki eksyneet sä haastat luoksesi. Sä rikki raastat vallan Jehovan, sen kavalan. Hampaanasi ihmiskieli aina heiluu. Ihmismieli sillä käden miekkaan nostaa, käsi kielen juorut kostaa, Jehovan kantapäähän lyöden, Hältä vallan loppuun syöden."
Valhemalan kaikki valot värähtivät. Perkele säteili niiden värähdyksien kirkkaudessa hohdevaippojen hulmahdellessa hänen majesteetillisilla hartioillansa ja välkkyvän valtikan seuratessa hänen kättänsä, hänen sitä käsin pitelemättänsä. Kauniit tuliset käärmeet kiemurtelivat hänen päänsä ympärillä, muodostellen elävän, muotoansa alati muuttelevan tulihohteisen kruunun. Voiman ja vallan sauhu leijaili hänen päällänsä siivekkäänä enkelinä ja hän itse hohti ylpeyttä ja jumaluuttansa. Kaukaisuuden seinistä palaavan kaiun säestämänä lopetti hän:
— "Palvelijani Iiranto johdattaa Harhaman oikealle tielle… Hän on paljastava hänelle Jehovan vääryyden ja houkutteleva hänet pois siitä Petturista… Ja mikä on Hänestä irti, se on minun omani, sillä kolmatta ei ole…"
Enkelien suuri lauma veisasi hänen ylistystänsä:
"Sinun kukkanuppunasi äärettömyys kukoistaa. Valtasi ja kunniasi kaikkeudesta puhkeaa. Äärettömyyteen et mahdu, samalla kun pienin rahtu kylliksi suo tilaa sulle, ainoalle kruunatulle, korkealle Jumalalle. Ääri yksin puuttuu vaan sulta, herra taivaan, maan."