— "Mitenhän olisi käynyt, jos kaikki olisivat seuranneet tarvaalaisten esimerkkiä ja sanoneet: harashoo!" — kysyivät yhdet. Harhama yritti puhua.
— "Ja miten olisi käynyt, jos kaikki olisivat viskanneet talon avaimet vieraalle ja itse…"
— "Livistäneet jäniksen käpälät alla käpälämäkeen… Tai oikeastaan pistäneet päänsä kunniaseppeleesen, kuin jänis pehkoon", — tarttui joku jatkamaan Harhaman puhetta.
Syntyi hiljaisuus. Kukaan ei osannut vastata. Joukko-ihmiset seisoivat toisiansa vastassa, kuin kaksi terävää hammasta. Viimein lausuu ritalainen Tuomisto:
— "Parempi pistää päänsä kunniaseppeleeseen kuin leipäkannikkaan… myödä maansa ja kunniansa virkarokasta…"
— "Kuka on sitä tehnyt?" — tarttui Harhama.
— "Nimet esille!" — komensi joukko.
— "Hyvä… hyvä!" — kuuluu perempää.
— "Kuka on virkoja onkinut?… Tarvasko?… Vaarnan Ristoko?… Ruonan Karhuko?" — vaatii joukko edelleen. Kaikki hehkuivat taas hiilinä. Väliin taas mykistyivät kielet ja katkeruus hautautui mieliin…
Mutta se hautautui ainoastansa hetkeksi, vetäytyi, kuin käärme kyttyrään, sujahtaaksensa siitä uuteen pistoon, puraistaksensa entistä kipeämmin. Syntyi hiljaisuus. Sade pieksi seiniä. Myrsky ulisi ja paiskoi ovia ja repi sysimustaa pimeyttä. Väki seisoi vastatusten, kuin kaksi tiikeriparvea. Viimein suhahti taas pisto: