— "Nyt ei meidänkään kylässä tarvita elättää yhtään päällysmiestä, sillä oma etu ajaa jokaisen työhön. Mutta jos täällä olisi huomenna sosialistinen järjestys, niin eiköhän tarvittaisi kymmenisen päällikköä pitämään silmällä, että esimerkiksi minä ja Jurva teemme työtä määrätyn määrän?…"
Kuulijat olivat vaiti. Asia tuntui kaikista luonnolliselta. Harhama oli iloinen, että oli nyt lopullisesti todistettu, että sosialistinen yhteiskunta ei ole mikään paratiisi. Takala jatkoi kyselyään, odotettuaan vastausta kauvan aikaa turhaan:
— "Eivätkö ne sosialistiset päällysmiehet, koko se hirvittävän suuri lauma olisi niiden elätettävä joita ne työhön ajavat ja joiden työtä ne tarkastavat?…"
Syntyi kauvan kestävä äänettömyys. Ihmisten silmissä kuvastui jo pelottavan suuri tarkastelijoiden joukko ja päällikkö-armeija, joka tarvittaisiin silloin, kun ketään ei enää kannusta työhön oma etu ja kilpailu ja toimeentulon huoli. Harhama iloitsi voitostansa. Hän oli pelastunut siitä kalvavasta tunteesta, että kulkee muka väärän joukon asioilla. Takala jatkoi, lopettaen pitkän vaiti-olon:
— "Sosialistisessa yhteiskunnassa olisi siis virkamies-armeijana hyväinen osa kansaa. Ne olisi elätettävänä, kun ne käyvät tarkastamassa, ovatko minun housuni niin palkatut, kuin kansa käskee… Mutta eikö se nälkäruoska silloin heiluisi ahkerammin kuin nyt? Jäisiköhän sitä työntekijöiden vatsantäytteeksi senkään vertaa, kuin nyt?…"
Huoneessa kuului ainoastaan ulkona vinkuvan myrskyn ulina ja sateen tohina. Jurva yritti puolustaa omaa asiaansa, lausuen:
— "Mutta ne päällysmiehet valitsee silloin kansa itse…"
Takala tarttui puheeseen kärkkäänä ja lausui pisteliäästi:
— "Sinä tarkotat sitä, että kansa valitsee mieleisensä päällysmiehet, jotka eivät pidä väliä tekeekö mies työtä, vai makaako se joutilaana… Ne kirjoittavat paikkalipun makaamisestakin… Mutta mitenkä se sitten käy? Eikö se nälkäruoska ala heilua päällysmiehenkin selkää pitkin?…"
Koko Jurvan joukko seisoi äänettömänä. Joukko-ihminen katsoi johtajaansa Jurvaan, kuin pettäjään. Toiset joukko-ihmiset iloitsivat. Harhamasta tuntui, kuin olisi hän päässyt ilkeästä painajaisesta. Keskustelun kuluessa johtuivat hänen mieleensä taas ne puheet, joilla kenraali Pawlof ja parooni Geldners olivat loistavasti kumoilleet sosialistisia oppeja kelvottomiksi. Jurva nolostui lausui, ja jotain sanoaksensa: