— "Luuletteko että sosialistisessa yhteiskunnassa annettaisiin esimerkiksi jokaisen asua pilttuussaan miten tahtoo? Pilttuuhan olisi ruunun oma. Siinäkin olisi jo elätettävä päällysmies, joka kävisi tarkastelemassa, ovatko töllin lattiat semmoisessa kunnossa, kuin ruunu tahtoo… Sillä ei kai ruunun omaisuutta annettaisi jokaisen mielensä mukaisesti haaskata…"
Hän kuvaili pitkältä sosialistisen vapauden hirmuisuutta. Monia kuulijoita kauhistutti kuvailtu orjuus. Jurva vaikeni. Harhama riemastui. Takala jatkoi:
— "Menkööt moiseen orjayhteiskuntaan ne raukat, jotka eivät luota omaan käsivarteensa. Kyllä ne siitä pian kyllänsä saavat… Mutta ne kaikki erehtyvät, jotka luulevat voivansa maailmasta hävittää nälkäruoskan… Sitä eivät hävitä mitkään sosialistit, jos he eivät ole semmoisia kuohareita, jotka kuohitsevat ihmiseltä vatsan pois… Ja jos he semmoisia ovat, niin ei tarvita yhteiskuntaakaan muuttaa. Nälkäruoska häviää tässäkin yhteiskunnassa, jahka vaan tekevät sen leikkauksen, jolla vapauttavat ihmisen vatsastansa…"
Takala lopetti. Jyrisevät hyvähuudot kaikuivat sosialisti-ihmisen vastustajien joukosta. Jurvan joukko oli hieman vähentynyt, toinen joukko-ihminen imi itseensä toista. Elämän kiertokulku kulki kulkuansa. Jälelle jäänyt osa liittyi lujemmin yhteen. Syntyi taas myrkyllinen äänettömyys, kunnes täpösen täydestä pimeästä eteisestä kajahti mahtava 'Internationale'…
Niistä tuliroihuista nousi uusi Suomi ja uusi elämä, kuin savu tulesta.
* * * * *
Yö oli kappaleen yli puolen, kun kokous loppui. Harhama lähti vielä matkalle.
— "Yönselkäänkö sitä nyt… tämmöiseen koiranilmaan? Ollaan nyt talossa yötä", — puheli silloin vanha Takala, mutta Harhama ei suostunut.
— "No, täytyy sitten panna hevonen aisoihin" — jatkoi silloin
Takala.
Mutta sitäkään ei Harhama huolinut. Hän kuleksi mieluimmin jalkaisin ja juuri öisin, pahimmilla rajusäillä, sillä silloin oli hänen mielikuvituksensa hurjimmillaan, vallattomimmillaan ja ikäänkuin kiskoi häntä mukaansa.