— "Ähä!… Saitteko!" — ilkkui yksi tarvaalaisista. Aapo Horri seisoi masentuneena. Harhama käytti sitä hyväksensä ja tempasi taas joukon myötätunnon puolellensa hienolla ivalla. Aatu Horri puri hampaitansa vihasta. Vanha seppä istui, sylkäsi pitkän tupakkasylen ja jatkoi:

— "Tämä puhuja ei ole muita haukkunut, niin kovasti kuin muut…
Mutta te tuossa alatte leukaluitanne räävätä, kuin vanhaa paletta."

— "Horrin Aapon opettamia", — lisäsi joku tarvaalainen. Mielet olivat taas kuohuvana vaahtona, väki palavana kytönä. Hyvä- ja alashuudot katkaisivat aina keskustelua, joka koski sitä, kumpi järjestys, yksityiseen omistus-oikeuteen perustuva, vaiko sosialistinen, takaa paraiten tasa-arvoisuuden työn palkkiossa ja estää toiset elämästä toisia riistämällä. Kummallakin puolella oli oma joukkovakaumuksensa ja ne iskivät vastatusten jyrkkinä, sokeina, intohimojen palkeista väen voimalla puhallettuina voimina. Kumpikin oli sokean uskon läpitunkema. Eikä kumpikaan antanut toisellensa tietä. Ympäri Suomea taistelivat uudet aatesuunnat vanhoja vastaan siitä, kumpi niistä oli pääsevä vallitsevaksi ja uuden Suomen peruskiveksi. Välistä yltyivät alas- ja hyvähuudot myrskyisäksi ulinaksi. Kinailu muuttui rähinäksi, uhkaavaksi, ihmiset puolipedoiksi. Joskus solmiutui vastustaja sanoissa ja vaikeni. Mutta sen sokea pakkovakaumus yltyi sitä katkerammaksi, kyteväksi kekäleeksi.

Kuului vihaisia kehoituksia.

— "Ajakaa ne juuttaat ulos!"

— "Antakaa halkoa ryökäleille!"

— "Ohoh! Vai halkoa!" — huusi Horri. "Halossa on kaksi päätä ja kansa se on, joka siitä paremmasta päästä pitelee."

— "Mikähän kansa sinäkin olet… Tukkilautan harakka!" — tarttui eräs naisista.

— "Pankaa heinätukko akan suuhun!" — keskeyttivät tukkilaiset edellisen. Melu yltyi. Vallan kultaomena näyttää kierivän vastustajille kaikkine aarteinensa. Pimeästä eteisestä kuului uhkaavia ääniä. Harhamasta ryöppysi taas ihmis-inho: "Raakimuksia koko joukko!" — ajatteli hän ja vaikeni, odotellen melun asettumista. Aapo Horri kiihtyi ja jatkoi:

— "Eivät ne ennen herrat näillä mailla liikkuneet, mutta kun kansa otti vallan, niin tukka suorana juoksevat ja sanovat kansalle: 'prtui, prtui, prtui!' Mutta selän takana on pussi valmiina, että kunhan vaan kansa äänensä antaa, niin kyllä pussi on papinsäkin ilveille opetettu, kyllä oma pussi osataan täyttää. Mutta köyhälistö ei lähde omaansa riistäjien kädestä kerjäämään, vaan se ottaa!…"