Tukkilaiset vetäisivät pohjalaiset puukkonsa tupistaan ja välkyttelivät niiden teriä. Kaikkialla, tuvassa ja eteisessä, välähtelivät terävät puukonkäret ja hurjat katseet. Väki näytti yhteen sullotulta villipetojen parvelta. Mutta puukko oli näillä seuduin tuttu ase. Sitä oli niin usein käytetty, ettei näky säikäyttänyt toisia. Mielet olivat lisäksi kiihtyneitä ja uhma nousi uhmaa vastaan. Orri Horma nousi ryhdikkäänä ja huusi:
— "Tappeluako tahdotte?… Sitä saatte, jos haluatte, sillä mies se on meidänkin housuissa, jos niiksi tulee."
Väki seisoi kahtena vihollisleirinä vastatusten. Harhamaa se näky ihastutti. Siinä oli voimaa ja tunteiden kuohua. Hän katseli sitä sivulta, kuin petoparven ottelua. Vähitellen alkoivat toki mielet tyyntyä. Puukot työnnettiin tuppeihin ja kiista sai hetkeksi rauhallisemman sävyn.
Aapo Horri puhui taas pitkälti yhteiskunnallisista parannuksista hyvä- ja alashuutojen kilpaillessa. Orri Horma kysyi sen loputtua:
— "Sinäkö se luulet sitten olevasi puhdistamaan kutsuttu?…
Luuletko sinä, että likaisilla käsillä voidaan mitään puhdistaa?…
Ja sinun kätesi, Horri, ovat monenlaisessa ravassa."
— "Missä ravassa?" — kysyttiin Horrin joukosta. Horman Orri jatkoi:
— "Minä en rupea suutani likaamaan selittelemällä sitä kaikkea, mutta laiskuus niistä on yksi, ja se on paha rapa sen käsissä, joka lähtee maailmaa parantamaan… Horri puhui tässä herroista ja papinsäkistä, mutta eivätkö ne ole herroja kaikki, jotka laiskuudella leipänsä ansaitsevat? Ja silloin on Horri itse suurimpia herroja, jos ei kortinlyöntiä, jolla hän itseään on elätellyt, katsota työnteoksi…"
Horrin väki vaikeni. Orri jatkoi:
— "Horri puhui papinsäkistä, mutta viime aikoina on hänkin sosialistisena saarnamiehenä pussiaan täyttänyt… Onko sillä papilla ja papilla ero?… Eikö se Horri pappina puhdista maailmaa papeista ja herrana herroista ja eikö se semmoinen puhdistaminen ole samaa, kuin jos pesisi lattialle läikähtänyttä tervavettä tervalla?…"
Niin jatkui kinailua. Vallan kultaomena kieri ja ihmiset tavottelivat sitä, kuin pedot lihamurua. Joukkotunteet ja joukkovakaumukset roiskahtelivat vaahtona, sakeana, kuohuvana hyrskeenä ja ihminen hävisi niiden kuohuun vähäisenä kuplana…