— "Minä tulen nyt erääseen arkaan asiaan."
Ja vielä pysähtyi hän ja mietti. Kuulijat odottivat… jännittyivät… katsoivat Harhamaan, kuin odottaen kultaomenaa. Harhama kumarsi syvemmä ja jatkoi:
— "Tulen uskonto-kysymykseen. Selitän siinä puolueemme kannan. Meidät ja sosialistit erottaa siinä toisistamme periaate. Se johtuu tästä: Sosialistit tahtovat kumota nykyisen yhteiskuntajärjestyksen ja sanovat: Meillä on siinä kiusana uskonto, joka opettaa ihmisiä kuuliaisiksi esivallalle. Siksi tahtovat he ensi sijassa kumota uskonnon.
"Meidän puolue ajattelee samalla lailla kuin hekin, eli että uskonto on yhteiskunnan yksi perustus. Ja kun me tahdomme nykyisen järjestyksen säilyttää, on ensi työmme siis säilyttää sen perustus: uskonto."
Hän pysähtyi, muisteli munkki Pietarin saarnaa ja jatkoi sen ajatusta seuraten:
— "Sillä katsokaa! Teidän perunakuoppaanne ei vartioi kotona esivallan vartija, poliisi, mutta sitä vartioi Jumalan käsky: Älä varasta! Eikö se suojele omaisuuttamme enemmän kuin paksu lakiteos?"
Ja sitten puhui hän loistavilla sanoilla uskonnon puolesta, maalasi sen ihmeen ihanilla väreillä, kuvaili sen jalokiveksi, valoksi, onneksi. Sitten hän pysähtyi ja antoi miesten ajatella. Intohimoiset silmät katsoivat häneen pimeästä kysyvinä. Yksi joukosta lausui:
— "Kyllä se on totta." Harhama kumarsi syvemmälle jalkapuutansa, jatkaen:
— "Sillä eikö Jumalan lyhyt käsky: Älä tapa! — suojele teidän henkeänne enemmän, kuin laki ja vankilat ja poliisit?"
Hän odotti taas kauvan vastausta. Miehet katsahtivat toistensa silmiin kysyvinä.