"Mutta näin on kirkastuva meidän herramme henki. Katsokaa!"
Pirun vihjauksesta ilmestyivät alttarikuviksi ihanat haaremit… Suihkulähteet viskoivat kirkkaita vesiänsä ilmaan. Solakat marmoripylväät kannattivat kattoja, kukat muodostelivat satumetsiä. Kaikki upposi pehmeyteensä, kylpi alastomuudessansa ja katseli kuvaansa kirkkaista kultapuitteisista peileistä. Ja sen keskellä hekkumoi mies vieraiden vaimojen keralla…
Haaremi hävisi. Sijalle ilmestyi Hiiden mylly. Nainen kuherteli siellä haureudessa miehen keralla… He laskeutuivat luonnon kylpyihin puhtaina, peseytyivät niissä likaisiksi, nousivat niistä mielessä ilkeä tunne, häpeän hieno vaippa hartioilla… laskeutuivat uudestaan samojen saunojen kylpyihin… pesivät niissä häpeänsä vaipat, hävittivät ihmisen parhaan pukimen: häveliäisyydentunteen, ja astuivat päivän valoon hartioilla häpeänvaippa, jota eivät enää itse huomanneet, mieli ilkeänä matona, tunteet liassa matelevina…
— "Niin kirkastuu meidän herramme henki. Ihmiset eivät huoli enää Jehovan hyveestä. Sillä katsokaa: Heidän parhaansa laulavat ylistystä aistillisuudelle. He ylistävät haureuden äitiä: naisen kaunista lihaa… He eivät ylistä sen henkeä… Heidän runoilijansa kaivelevat naisen kupeessa, ylistävät sitä… Siinä ilmenee meidän herramme viisaus…"
Hänen puhuessansa kulki alttarikuvana Davidin ja Batseban rakkaudentarina: Betesdan lammikko näkyi kauniina kuvastimena… Se läikytteli kaunista pintaansa öljypuiden varjossa kuin pikkuhelmi… Vedestä nousi kaunis Batseba… Hän nousi arkaillen… ujostellen… kuin kätkien jotain… Hän nosti kaunista vartaloansa veden rajasta, vähä-vähältä… kyyristäytyi… veti hartiat kokoon… nousi taas ylemmä, halusi antaa Pyhänmaan auringon hartioitansa valella, mutta arkaili… pelkäsi… värisi… Viimein rohkaisi hän itsensä… Hän nousi ylös… kylpi auringon kirkkaassa valossa… hipiä värisi, kuin kukan väri auringon sitä suudellessa… polvi vavahteli hieman… se puristui polvea vastaan…
Mutta Zionin linnan katolla istui kuningas David ja katsoi kaunista kuvaa… Hän unohti jo harppunsa… Hän unohti kaikki…
— "Israelin kuningas on nähnyt meidän herramme palvelijan, Tuulan, aistipunakukan", — selitti Piru.
Näky jatkui:
Batseba oli pukeutunut ja istahti rantakivelle. Siinä lauloi hän kaunista laulua: "Lemmen-uhri." Hän lauloi kaihomielin:
"Mun helmeni, sä Israelin kukka,
Jordanin rannan ruusu verraton.
Niin paljon tuskia tää sydänrukka
sun tähtesi jo kärsinynnä on.