— "Niin on herramme tutkain pistänyt Jehovan kantapäähän samana päivänä, jolloin Hän vääryydellä julisti itsensä Jumalaksi", — puhui Piru ja ihastuneet kuulijat veisasivat mennessänsä:
"Hän tutkaimien tutkain on,
hän herra kaikkein jumalain.
Hän aina kirkastuu."
Piru jatkoi saarnaansa:
— "Ihmissydämessä asuu ainainen onnenjano… Se onnenjano on herramme tutkaimen pidin. Siinä vartoo hän Jehovan kantapäätä… Meidän on tyydytettävä se jano herramme himoilla. Meidän on kaadettava siihen kullanhimoa, lihanhimoa, kunnianhimoa ja vallanhimoa… Kullan välke on meidän muutettava kiehtovaksi himoksi, naisen kauneus herkulliseksi haluksi, kunnia ja valta houkuttelevaksi viiniksi… Niillä on meidän täytettävä herramme rippikalkit ja nostettava se aina ja aina ihmisen janoisille huulille sammuttamaan sen polttavaa onnenjanoa. Jehovan veri ei voi sitä janoa enää sammuttaa, sillä se on väärä juoma. Ihmiset ovat siihen läkähtyvät ja he kääntyvät meidän herramme viinamaljan puoleen, josta kuohuu kullan vaahto, vaahtoaa elämän mehu, naisen ja miehen ruumiin huumaavat nesteet ja vuotaa huumaava vallan päihdyttävä viini…
"Ja se on juoma, joka synnyttää yhä polttavamman janon…
"Meidän herramme on suuri…"
Silloin kuului kohina. Alttarin tausta avautui ja sieltä lähestyi majesteetillinen Perkele, tulivaippaan puettuna ja seurassansa pääenkelinsä: Hiisi, Horna, Lempo, Kehno ja Paholainen. Kuulijat polvistuivat veneissänsä ja veisasivat:
"Hän suuri on ja verraton ja viisas viisasten. Hän voima kaikkein voimain on ja herra kaikkein Jumalain, Hän valo on ja pimeys. Hän jano, sekä juoma on, ja onnenkaipuun tyydytys."
Piru väistyi ja Perkele puhui palvelijallensa, ilosta kohisten:
— "Minun valtakuntani lähestyy. Se pää, jota Jehova yrittelee rikki polkea, on se tutkain, jonka varaan uudet maailmat perustetaan, sillä siihen on Jehovan kantapää puhkeutuva…"